Meille on ollut aina selvää, että jos vain saisimme joskus lapsen, niin olisi ihan sama kumpaa sukupuolta se olisi. Tästä huolimatta olen tuntenut jo pitkään (ennen raskautta), että kumpi ensimmäinen lapseni tulisi olemaan. En ole taikauskoinen tms. mutta jostain syystä olen kokenut asian todella vahvasti ja kun tulin raskaaksi niin tiesin heti kumpi sieltä tulisi. Kyse ei tosiaan ikinä ollut siitä, että kumpaa toivoin enemmän vaan yksinkertaisesti siitä, että tiesin kumpi sieltä olisi tulossa ja oikeassahan olin – odotamme siis pientä poikaa <3
Hulluinta tässä on vielä se, että kun kerroin äidilleni ensimmäisenä raskaudesta niin hän sanoi myös, että saisin pojan. Tokaisin vain takaisin, että tiedän. Tässä vaiheessa raskaus oli niin alussa, että edes np-ultraa ei oltu vielä tehty. Joku kummallinen tunne meillä molemmilla vain oli ja ehkä siksi poika tuntuu niin oikealta ja luonnolliselta. Tytöstä olisimme toki ihan yhtä onnellisia, mutta olin jotenkin niin varma asiasta, etten kertaakaan miettinyt, että asia olisi toisin.
Tiedän, että toisille vanhemmille sukupuoli voi olla isokin asia ja pettymys suuri, kun sukupuoli onkin “väärä”, mutta itse en pysty samaistumaan tähän. Johtuu ehkä siitä, etten ole ikinä pitänyt vanhemmaksi tuloa itsestäänselvyytenä ja yrityksessäkin meni pidempään, joten se varmasti vaikuttaa asiaan. Ylipäätänsä se, että on raskaana ja saa kokea vanhemmuuden on jotain niin suurta, että lapsen sukupuoli on mielestäni toissijainen asia.
Halusimme kuitenkin tietää sukupuolen rakenneultrassa siitä syystä, että mieheni ei tarvinnut vain luottaa intuitiooni tässä asiassa ja että pystyimme yhdessä alkaa rakentamaan vauvasta todellisempaa kuvaa. Täällä odotellaan siis pientä poikaa ja se tuntuu niin oikealta! <3
