ULKOMAILLE MUUTOSTA

Ajattelin kirjoittaa enemmän ulkomaille muutosta näin omasta näkökulmastani.

Itse tiesin hyvin nuoresta asti, että muuttaisin vielä joku päivä ulkomaille. Olen saanut syntymästä saakka matkustaa perheeni kanssa monissa maissa ja siitä on varmaankin jäänyt sellainen himo ja mielenkiinto ulkomaita kohtaan. Vanhempani myös petasivat tulevaisuuteni hieman helpommaksi sillä noin viisivuotiaana aloitin englannin kielisessä leikkikoulussa jossa opin kielen. Sieltä sain eväät jatkaa englannin kieliselle ala-asteelle ja siitä koko loppukoulutus täällä Suomessa tapahtui englanniksi ihan ylioppilaaksi asti. Tämä takia oli luontevaa lähteä ulkomaille hakemaan jatkokoulutusta. Lukion jälkeen tein kaksi vuotta töitä Helsinkiläisessä vaateliikkeessä ja sain rahaa kerättyä sen verran, että oli hitusen helpompi vihdoin lähteä maailmalle.

Ensimmäiset viikot yksin ulkomailla oli aika haastavat, mutta sen jälkeen heti helpotti. Koskaan en ole joutunut katumaan sitä, että lähdin aikoinaan ulkomaille ja tällä tiellä olen edelleen. Ulkomaille muuttoon ei oikein voi täysin valmistautua ja täytyy säilyttää avoin mieli. Asiat voi muuttua tai siellä voi olla hyvinkin erilaista kuin mitä aluksi ehkä oletti. Kärsivällisyyttä vaaditaan kyllä roppakaupalla ja itselläni on siinä vieläkin opittavaa.

Itse sopeuduin uuteen ympäristöön nopeasti ja suurin syy siihen oli se, että opiskelin kansainvälisessä yliopistossa jossa oppilaita oli ympäri maailmaa. Samoilla kursseilla tutustuin niin ruotsalaisiin, tanskalaisiin, ranskalaisiin, bulgarialaisiin, italialaisiin, saksalaisiin, amerikkalaisiin jne. Kaikki meistä oli samassa veneessä, joten side rakentui nopeasti. Ainut huono juttu tässä oli se, että yhteinen kielemme oli englanti jolloin se todellinen ranskaan integroituminen muuttui hankalammaksi.

Pariisissa sitten koin vasta, että tutustuin ranskalaisiin ja ranskalaisten tapoihin paremmin. Toki poikaystäväni on ranskalainen ja häneen tutustuin jo ensimmäisen ulkomailla vietetyn vuoden aikana, mutta ranskalainen kultturi jäi silti vähän vieraaksi. Nyt vasta Pariisissa tuntuu, että olen päässyt tähän kulttuuriin paremmin sisälle. Toisaalta Pariisissa en ole viihtynyt niin hyvin, että haluisin asua täällä vielä useamman vuoden. Tulevaisuudessa on siis mitä varmemmin muutto muualle. Haastetta tilanteeseen tuo se, että halutaan poikaystäväni kanssa luonnollisesti jatkaa elämää yhdessä, joten muutto sun muut on aina hiukan hankalampia kuin se, että päätöksiä tehdessä olisin yksin. Monen asian yhteentuominen ei aina ole kovin helppoa, joten ollaan jo totuteltu siihen ajatukseen, että mahdollisesti voi tulla hetki kun joudutaan asumaan eri paikoissa, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Ulkomailla on nyt tullut vietettyä jo vuosia (mihin aika oikein katoaa?) ja siihen on mahtunut paljon hyviä sekä huonoja hetkiä. Yksi asia on kuitenkin varma; ikinä en ole katunut sitä, että lähdin ja niitä hyviä hetkiä on moninkertaisesti niitä huonoja enemmän. Toki ikävä Suomeen tulee usein, mutta onneksi Helsinki on ainoastaan muutaman tunnin lentomatkan päässä. Vanhempieni luona tulee aina olemaan toinen kotini, jonne tiedän olevani aina tervetullut. Ja eihän sitä tiedä jos jossain vaiheessa muutto takaisin Suomeen olisi ajankohtainen. Rakastan Suomea ja se on hyvä paikka elää (toivon, että voisin ainakin viettää tämän kesän siellä), mutta jää nähtäksi mihin päädyn. Päädyin sitten minne tahansa niin maailma on loppujenlopuksi aika pieni paikka, joten missä ikinä sitä on niin kaikki on kuitenkin suhteellisen lähellä. Niin perhe kuin ystävätkin.

Tiedän, että täällä blogin puolella on muitakin ulkosuomalaisia. Olisi kiva kuulla teidän tarinoita siitä miksi te aikoinaan lähditte ulkomaille ja olette katunut sitä ikinä? Entä löytyykö täältä ketään kuka haluisi muuttaa ulkomaille, mutta ei ole vielä syystä tai toisesta päässyt lähtemään?

/ Just some reflections on the time I’ve lived abroad!