Tuntuu, että naisten oma kehonkuva on yksi näistä ikuisista aiheista. Etenkin kun monella naisella (ja miehellä) on niin vääristynyt kuva itsestään. Nykyään joka tuutista tulee tietoa siitä minkälainen pitäisi olla ja miltä näyttää. Ei saisi olla liian iso eikä liian laihakaan. Heitän nyt oman lusikkani tähän soppaan, mutta kerron ehkä vähän erilaisen tarinan.
Olen täällä monesti kertonut, että olen aina ollut luonnostani tosi hoikka ja, että olen saanut kuulla siitä koko ikäni. Oikeastaan ala-asteelta asti olen pitänyt itseäni jotenkin epänormaalina pelkästään sen takia, että olen näin hoikka. Koulussa terveydenhoitaja kutsui minut aina kerran kuussa punnittavaksi ja teki selväksi sen, että olen liian laiha. Siitä asti olen kuullut kommenttia jos minkälaista mun painosta. Suurimmaksi osaksi negatiivisia kommentteja.
On kuullut niin tutuilta kuin tuntemattomilta lukuisia heittoja ja kerran sain jopa ala-aste ikäisenä anonyymiltä kortin kotiin missä ei ollut tekstiä, vaan ainoastaan hahmo joka seisoi kakkujen ympäröimänä ja jonka suu oli teipattu. Että näin. Nämä kommentit ja heitot osuivat kaikki siihen arkaan paikkaan ja pelkästään lisäsivät tuntemusta siitä, että olin epänormaali. Siihen aikaan mulla oli tapana laittaa paksut trikoot farkkujen alle, että näyttäisin isommalta.
Enää en välitä muiden mielipiteistä, mutta siinä meni pitkä aika ennen kuin hyväksyin itseni juuri tämän kokoisena. Ymmärrän sen, että olen huomattavasti monta muuta ikäistäni hoikempi, mutta koska se nyt sattuu olemaan mun normaali kokoni niin mitä sitä murehtimaan. Huvittaa, että aina kun tapaan uusia ihmisiä he näyttävät selvästi yllättyneiltä kun vetäisen suklaapatukan hymyssä suin.
Tuntuu myös, että yleensä tuntemattomilla on jostain syystä se suurin ongelma kokoni suhteen. Ymmärrän sen, että jokaiselle eri kokoinen nainen on kaunis, mutta kuka menisi sanomaan hieman muodokkaammalle naiselle päin naamaa, että laihtuisit vähän. Toivottavasti ei kukaan. Tuntuu, että kynnys huomauttaa hoikalle ihmisille jotain hänen painostaan on paljon alhaisempi. Miksiköhän? Huomasin myös ulkomailla asuessani, että esim. Pariisissa kukaan ei huomautellut painostani mitään. Kultturiero vai mikä?
Olen aina miettinyt miten naiset eivät osaa hyväksyä ja rakastaa sitä omaa kokoaan, mutta nyt tajuan, että en itsekään ole aina osannut. Yleensä se nainen kuvitellaan ylipainoiseksi, mutta kyllä se voi olla toisinpäinkin. Tärkeintä mun mielestä on se, että osaisi iloita siitä omasta kropasta painosta huolimatta. Tietenkin terveelliset elämäntavat on tärkeä juttu oman hyvinvoinnin kannalta, mutta onko siinä mitään järkeä yrittää laihduttaa/lihottaa itsensä johonkin “normaaliin” vain sen takia, että muut hyväksyisivät? Ei todellakaan. Takaan, että se ei tee ketään sen onnellisemmaksi. Muutoksen pitää lähteä itsestään eikä siitä, että yrittää miellyttää muita.
Onneksi en enää mieti mitä muut ajattelevat koostani. Riittää kunhan olen itse tyytyväinen ja tieto siitä, että olen terve riittää vallan hyvin. Ja kyllä, esimerkiksi käsivarteni voisivat olla hieman tuhdimmat, mutta so what. Uskon, että nekin muuttuvat luonnostaan vuosien varrella, joten mitäpä niistäkään sen enempää stressamaan. Tiedostan myös sen, että voisin hyvin salilla muokata kroppaani, mutta siihen ei riitä motivaatio tai halu. Sekin kertoo jo sen, että olen tyytyväinen tässä omassa koossani. Ja please, olkaa tekin tyytyväisiä siihen omaan kroppaanne olitte kooltanne sitten pienempiä tai suurempia. Nainen, joka kantaa itsensä ryhti suorassa iloiten omasta kropastaan on joukon kaunein oli hän sitten kooltaan minkä kokoinen tahansa.
Herättääkö tämä aihe teissä ajatuksia?
//
Body image…this is a difficult subject to talk about, because it seems that many women (and men) have a very distorted image of themselves. I am very skinny, always have been and I have always known that. In fact, I always hoped I would be bigger. However, in the last few years I have understood that this is my natural size and as long as I am healthy, I am happy in my own skin. This wasn’t always the case, since from my childhood people have commented on my weight a lot. And I mean a lot. I still think it’s extremely rude to comment on anyone’s weight, but some people think they have the right to do it. More so on skinny people. For me it’s always been extremely annoying, because this just happens to be my normal size. Yes, I am naturally this skinny. Always have been and just by looking at my fathers body, it’s quite evident that it’s in my genes. Some people just happen to have a hard time with it.
I don’t have to justify anything to anyone, but it seems really bizarre to me how people seem to make my size a problem. When I meet new people they actually seem taken aback if I eat a bar of chocolate. It’s actually a bit funny. Yes, I am skinny, but I’m definitely not starving myself.
Long story short; I hope all of us would be comfortable in our own body no matter what size it is. I think the sexiest person in the room is the person who carries themselves with confidence and pride no matter what size they are. We all are different and we should respect this.
Any thoughts on this topic?
18 comments
Iida
Itseäni taas on kiusattu lähes koko ala-asteen ja yläasteen ajan sen takia, että olin kaikista isoin. En siis ikinä ole ollut lihava enkä ole nytkään, ainoastaan vaan muita pidempi. Kiusaaminen jätti suuret jäljet ja oikeastaan vasta muutama vuosi sitten lukiota käydessäni aloin ymmärtää, että ei minussa oikeasti ole mitään vikaa enkä ole lihava. Minulla on leveät hartiat, kapea vyötärö ja leveä lantio ja näin ollen myös aika optimaalinen tiimalasivartalo. Toki vatsa voisi olla kiinteämpi ja reidet vähän pienemmät, mutta en jaksa välittää niistä. Olen terve ja jos joku jaksaa nähdää ongelman vartalossani, se on hänen oma ongelmansa, ei minun. Toki uskon, että jokaisella on välillä, niitä päiviä, että omassa kropassa ei mikään mielytä, mutta niitä päiviä vaan tulee.
Tärkeä aihe ja hyvä postaus, kiitos tästä!
Anna Sofia
Se on niin kumma, miten jo lapsesta saakka on muka muodostunut sellainen käsitys siitä minkälainen “normaalin” naisen/miehen pitäisi olla. Jos joku poikkeaa siitä käsityksestä niin heti tässä henkilössä olisi jotain vikaa. Eihän se näin tietenkään ole. Pahin on varmasti juurikin lapsena/nuorena saadut kommentit ulkonäöstä koska silloin itseluottamus ja itsetunto ei ole vielä niin kehittyneitä, että tällaisista huomautuksista osaisi olla välittämättä. Voi kestää siis kauankin toipua niistä sanomisista.
Tsemppiä sinne ja ihana kuulla, että olet nykyään sinut oman kroppasi kanssa. Se on tärkeintä!
Natali
Oh my, this is the story of my life!! I’ve been and am going through the same things all the time! I don’t know who gives right to people to comment on anybody’s weight? I know that I have never done that and I can’t comprehend how does it make anybody’s life more informative or “better” if you point fingers on people with more or less weight than you have… I’ve lived for about 20 something years being ashamed that I’m so skinny and why can’t I be more curvy so that people would leave me alone and not look at me as somebody with a serious disease.
I have accepted my body and try to get the best out of it. If it would be “broken” I surely wouldn’t be able to have normal life, give birth to my daughter nor enjoy life as I do. So, great that you’ve brought up this subject and that you are feeling good in your size too!
http://lartoffashion.blogspot.com
Anna Sofia
I know, I’m just as amazed by people who believe that they can c0mment on a strangers outlook in any way. I also believe that if something more serious is going on, the persons close family and friends will deal with it, so there’s no point for a stranger to get involved. Worst are the people who pretend to care and give their comment through a worried remark when in fact they couldn’t care less. They are just doing it to hurt you.
But in the end, we ourselves know how we feel and if we are happy and healthy then we shouldn’t listen to anyone else. A strangers nasty comment is worth nothing and tells more about the person saying it than it does about you! 🙂
reetta v.
Tosi hyvä teksti ja samalla ihan kauheaa luettavaa! Itsellä taas on päinvastaisia kokemuksia, kun yksi luokkakavereista ala-asteella huuteli pullukaksi, vaikka olin ihan normaalikokoinen… Lapset (ja aikuisetkin) osaa olla välillä ihan kauheita, mitä tulee toisten ulkonäköön & kokoon. Välillä sitä vain toivoisi, että kaikki voisivat olla edes hiukkasen tyytyväisiä itseensä, kun niin usein kuulee kaikenlaista marmatusta.
Anna Sofia
Kiitos Reetta! Lapset osaa kyllä olla tosi julmia ja ne kommentit kulkee pitkään mukana. Pienelläkin huomautuksella voi tehdä tosi paljon hallaa toiselle.
Tuntuu, että ulkonäkö on tässä maailmassa entistä tärkeämpää ja se on sääli. Ihmisestä näkee kuitenkin niin vähän sen ulkokuoren perusteella. Jos ulkoisia paineita ei olisi niin osaisikohan ihmiset olla välittämättä ulkonäöstä niin paljon?
Nimetön
Hyi kun ihmiset osaa olla ilkeitä! Hienosti kirjotettu teksti jonka allekirjoitan ehdottomasti! Mulla on samanlaisia kokemuksia, nuorempan sain aina kuulla siitä miten laiha olen ja miten pari muffinssia tekisi mulle hyvää… Itselläni iski paha kokomorkkis yläasteella, koska olin ala-asteella aina ollut luokan pienin ja yhtäkkiä kasvupyrähdyksen jälkeen en enää saanutkaan kuulla kommentteja siitä miten pieni olin. Kesti kauan, ennen kuin hyväksyin ettei kommenttien puuttuminen tarkoittanut että olin jotenkin isokokoinen. Toinen kokokriisini iski kun erosin entisestä poikaystävästäni. Ero oli todella vaikea jonka takia laihduin todella paljon lyhyessä ajassa. Silloin sain paljon huolestuneita kommentteja perheeltäni ja ystäviltäni jonka jälkeen vihdoinkin tajusin hakea apua masennukseen ja sitä kautta painokin palasi normaaliin. Nykyään painoa on tullut vielä lisää ja vaikka vieläkin olen todella hoikka, on jotenkin mukava kun kommentit nykyään on siitä, miten terveeltä ja elämäniloiselta näytän 🙂 olen hyväksynyt sen, ettei minun enää tarvitse olla xs-kokoa ja ns. ihannepainoonikin olen reilusti lisännyt 10 kiloa, sillä nyt tiedän minkä kokoisena voin hyvin. Liian lahana minua pyörryttää helposti, olo on heikko ja tarvitsen paljon enemmän unta kuin aikaisemmin. Ehkä vihdoinkin oon tajunnut iän myötä sen miten oma unelmakroppa perustuu juuri hyvinvointiin eikä vaa’alla juoksemiseen ja muiden mielipiteisiin.
Anna Sofia
Ja mä olen vielä päässyt vähällä moneen muuhun verrattuna. Kun on tullut lehdistäkin luettua sellaisia tarinoita, että ihan puistattaa. Se tuntuu pahalta! Onneksi perhe ja ystävät on aina ollut itselläni sellainen turvaverkko, että on oppinut olla välittämättä jokaisesta kommentista.
Hienoa, että sun tilanne on nyt hyvä ja olet tyytyväinen siihen omaan kroppaan ja olotilaan! Se on niin tärkeintä 🙂 Mäkin voisin ilomielin ottaa vastaan niitä extrakiloja, mutta kun niitä on niin hemmetin vaikea saada. Uskon kylläkin, että ajan kanssa niitäkin alkaa kertyä edes vähän enempi.
“Ehkä vihdoinkin oon tajunnut iän myötä sen miten oma unelmakroppa perustuu juuri hyvinvointiin eikä vaa’alla juoksemiseen ja muiden mielipiteisiin.”
Aamen tälle! 🙂
Janina
Hei! Hyvä postaus! Kärsin täsmälleen samasta ongelmasta kanssasi, eikä varmastikaan ole viikkoa, ettei joku ohikulkija huomauta painostani kommentilla: syöppä hampurilainen yms. Muiden on varmasti hankala ymmärtää kuinka pahalta ja loukkaavilta nuo kommentit tuntuvat, mutta silti järki käteen ihmiset! Onneksi vuodet ovat opettaneet paksunahkaiseksi, mutta silti takaraivoon on pinttinyt ajatus etten tule olemaan ulkoisesti koskaan tarpeeksi hyvä
Anna Sofia
Hei Janina! I feel you. Vaikka en enää välitäkään muiden kommenteista niin en mä niitä silti hyväksy. Kuinka epäkohteliasta on oikeesti kommentoida kadulla tuntemattomalle, että “söisit enemmän!” tai “laihtuisit vähän?”. Siis oikeesti? Todella junttimaista käytöstä ei voi muuta sanoa 🙁
Tsemppiä sinne ja muista, että tällainen huutelu kertoo enemmän sen sanojasta kuin sinusta. Joten chin up ja ensi kerralla kun joku heittää jotain törkeetä niin hymyilet vaan pokkana ja toivotat hyvät päivän jatkot….Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos 🙂
Hanna
Hyvin kirjoitettu teksti! Itse olen miettinyt ihan samaa asiaa. Olin nuorempana tosi hoikka ja sain jatkuvasti kuulla kommentteja siitä, syönkö ollenkaan ja minun pitäisi vähän lihoa. Silloin en nähnyt asiassa mitään pahaa, sillä tykkäsin itse hoikkuudestani ja otin haukut kehuina. Vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut, että kommentit eivät olleet puhtaasti kehuja ja olenkin alkanut ihmetellä, miten helppoa ihmisten on nipistää hoikkaa ihmistä kyljestä ja kauhistella, kun nyt ei ole syöty jne. Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että kukaan sanoisi ylipainoiselle ihmiselle, että nyt voisit hieman miettiä syömistäsi… Eivät kaikki ole hoikkia omasta tahdostaan ja ainoastaan tiukkien dieettien avulla. Ihmisten ruumiinrakenne ja aineenvaihdunta nyt vaan sattuvat olemaan erilaisia. Uskon, että yksi suuri syyllinen tähän hoikkien haukkumiseen on juurikin hoikka ihannekroppa, mitä media luo ja ihmiset tavoittelevat. Suomalaiset kateellisina sitten haukkuvat niitä, joilla on sellainen kroppa, joka on lähempänä omaa ihannettaan.
Anna Sofia
Kiitos Hanna! Se on kyllä niin outoa, että ihmiset kokee oikeudekseen kommentoida toisen ihmisen hoikkuutta. Tiedossa on, että lihavammalle ihmiselle kommentointi on todella epäkorrektia, mutta samaa ei mietitä jos kyseessä on hoikka henkilö. Mä taas olen aina ottanut kaikki mun painoon liittyvät kommentit negatiivisena koska olen aina halunnut olla isompi. Mä kyllä tunnistan jos kommentti on tarkoitettu kohteliasuutena esim. jos mua kutsustaan siroksi niin otan sen kohteliaisuutena, mutta sitten sellaiset “ootpa sä laiha”-kommentit ei tunnu hyviltä.
Ja onhan se niin, että harvalla on luonnostaan todella hoikka kroppa. Nykypäivänä varmaan vielä harvemmalla kun ruokatottumukset on niin muuttuneet ja ihmiset elää paljon kuluttavammin. Paljon on myös syömishäiriöitä, mutta se ei tarkoita sitä, että jokaisella hoikalla ihmisellä sellainen olisi.
Toivottavasti vielä joku päivä ihanne siitä täydellisestä kropasta tulisi vähän monipuolisemmaksi koska meitä tosissaan riittää joka lähtöön.
Elisa
Laihuus on ehkä sen verran poikkeavaa täällä Suomessa verrattuna Pariisiin, esim. Pariisissa huomasin että nuoret miehetkin oli tosi hoikkia rakenteeltaan eikä niinkään sellaisia leveäharteisia ja reidekkäitä kuin suomalaiset miehet. Pariisissa oli kyllä ihana shoppailla, kun kerrankin kauppa oli täynnä XS-kokoa ja se tuntui pikemminkin olevan keskikoko! Suomessa kun usein vaatteesta tilataan maksimissaan yksi kappale pienintä kokoa, argh.
Mulla on paino aavistuksen noussut hoikimmista vuosistani, noin viiden kilon verran. Mitenkään erityisemmin yrittämättä pysyn tässä kuitenkin hyvin, enkä edes omista vaakaa kun en koe sille tarvetta. Yritän ajatella niin, ettei kilonumero vaikuta mun ajatteluun, varsinkin kun mulla on taipumusta perfektionismiin ja syömishäiriömäiseen ajatteluun.
Lapset yleensä oppii tuollaisen nimittelyn mistäs muualta kuin kotoa. Siksi yritänkin pitää omat lapseni mahdollisimman avoimina maailmalle, ja yritän myös olla mollaamatta itseäni heidän edessään. Tai ketään muutakaan. Esimerkin kautta toivon saavuttavani lapsille paremman itsetunnon kuin mitä minulla on koskaan ollut.
Anna Sofia
Totta, pariisilaiset on paljon pienirakenteisempia kuin esim. suomalaiset. Siksi sulauduin siellä ehkä paremmin joukkoon eikä kukaan tehnyt mun koostani suurta numeroa. Ja kaupoissa mulla ei tosiaan ollut vaikea löytää istuvia vaatteita toisin kun täällä aina välillä!
Mä en myöskään omista vaakaa koska mulle on ihan sama mitä painan. Luonnollisesti en halua tästä enää laihtua kiloakaan, mutta se ei tule tapahtumaan ellen sairastu vakavasti yms. Extra kilot on kyllä tervetulleita, mutta niiden saamiseksi en ala omalla terveydelläni pelleilemään. Lihoin nimittäin ensimmäisenä vuotena yliopistossa 5 kiloa sen takia, että tuli juhlittua vähän liiankin ahkerasti. Heti kun vodka-redbullit jäi vähemmälle niin palasin takasin “omiin mittoihin”. Viihdyin todella hyvin siinä +5kilon kropassani, joten toivon, että vielä joku päivä ne tulisi takaisin, mutta toivottavasti tällä kertaa hieman terveellisemmin 🙂
Nämä teidän kommentit sai mut just miettimään sitä, että miten omalla lapselle osaisi opettaa sen, että muita ihmisiä ei arvostella ulkonäön perusteella. Omalla esimerkillään ehdottomasti, mutta toivottavasti se riittäisi?
helmi
Aaaw, mulle tuli niin hyvä mieli tästä. 🙂 Mulla on elämässä aina näitä vaiheita, kun vihaan kroppaani ja en vihaa kroppaani. Nyt olen jo jonkin aikaa vellonut tuossa viha-vaiheessa, vaikka yritän toitottaa itselleni, että älä vertaile itseäsi muihin. Olen hyvä juuri näin. Aina se ei auta, mutta tämä sun kirjoitus taas muistutti, että kyse on itseluottamuksesta ja itsensä hyväksymisestä. Kiitos! 🙂
Anna Sofia
Sä sen sanoit; “älä vertaile itseäsi muihin. Olen hyvä juuri näin.” Pidät tuo ajattelu koska se tekee sun olon niin paljon paremmaksi ja se hyvä olo heijastuu kaikessa sun tekemisessä ja olet entistä upeampi! Niin omissa silmissäsi kuin muiden 🙂
Anni
Hyvä postaus. Itselläni on ollut myös aina vastaavanlainen tilanne. Tai tarkemmin sanottuna teini-iästä lähtien, kun kasvupyrähdyksen jälkeen tuli pituutta reilusti, mutta paoa ei samalla tavalla. Ole ollut siitä lähtien hoikka (suomenksi laiha..) ja pitkähkö. Riippumatta syömatavoista. Olen usein huomannut, että pullealle on sosiaalisesti epähyväksyttävää kommentoida painoa ääneen, mutta hoikan tai laihan kohdalla se on ilmeisesti sallittua. “Oa nyt toinenkin kakkupala, et sä liho” tai “Noiden kakkujen jälkeen sä varmaan paastoat kaksi päivää” on kommetteja, joita olen kuullut ihan mukaviltakin ihmisiltä juhlissa. Siihen tavallaan tottuu, vaikka salaa ärsyttääkin, että muut luulevat, että tarkkailen painoa jatkuvasti. Se antaa jotenkin niin pinnallisen kuvan, vaikka totuus on etten ajattele painoa ollenkaan. Tottakai itsekin toivoisi ehkä vähän leveämpää lantiota tai muodokkaampia reisiä, mutta minkäs sille voi. Onneksi vaatteilla voi lisätä kurveja hieman:)
Toisaalta yksi suuri illuusio on, että kaikki vaatteet olisi tehty hoikille tai mallinmittaisille. Eipäs ole. On aika vaikeaa löytää vaatteita, jotka olisivat tarpeeksi kapeita, mutta joissa olisi tarpeeksi pitkät hihat tai lahkeet. Farkkujen osto on kivaa, kun on eri lahkeenpituuksia. Samoin kuin hameiden ja luhythihaisten tai -lahkeisten ostamien. Mutta ulkovaatteiden ja suorien housujen kohdalla on usein hankaluuksia. Villakangastakin tai bleiserin hihojen pidentäminen maksaa 50-60€ ostoksen päälle. Koossa 32 tai 34, ei ole otettu huomioon, että kantaja voisi olla lähes 180cm. Laiha saa siis olla, kunhan on samalla lyhyt:) Lyhentäminen on paljon edullisempaa ja helpompaa, joten ihmettelen miksei hihoja tai lahkeita voisi tehdä pidemmiksi tai jättää edes pidennysvaraa saumoihin. Onneksi muutamalla edullisemmallakin merkillä on pitkät lahkeet housuissa, kuten esim. Zaralla.
Anna Sofia
Kiitos Anni! Mä olin sellainen sopivan pyöreä ihan pienenä, mutta sitten kun venähdin ala-asteella niin paino ei pysynyt perässä. Siitä asti olen tähän päivään saakka ollut hoikka. Riippumatta syömisistäni. Ihan sama tilanne siis kuin sulla. Ja myös nämä kommentit kuullostaa niin tutuilta…Kun niitä kuulee 20-vuotta putkeen niin alkaa kyllä jossain vaiheessa kyllästyttämään. Ja samaa mieltä, että varmaan ärsyttävintä siinä on se, että nämä ihmiset luulee, että sitä omaa painoa tulee tarkkailtua jatkuvasti ja että mitään herkkuja ei itselleen salli. Mulle kun on aina maistunut herkut ja hampurilaiset heh. Ja onhan se vähän too much kun joku rouva tulee selittelemään 26-vuotiaalle aikuiselle, että ottaisit vielä kolmannen kakkupalan kun sulla on siihen varaa.
Mulla on pituutta 170 cm, joten löydän Zarasta hyvin vaatteita itselleni. Muilta merkeiltä se on kyllä välillä hankalaa. Etenkin istuvia housuja on todella vaikea löytää. Ja on ihan totta, että merkit korreloi voimakkaasti painon ja pituuden ja tekee vaattet sen mukaan. Ihan kun ihminen ei voisi olla pitkä ja hoikka samaan aikaan. Huoh 😉