Style Plaza Sopot Puola 9

 

Terveisiä kesälaitumilta! Viikonloppu meni Puolassa häähumussa ja maanantai-iltana saavuimme myöhään takaisin Helsinkiin. Kolmipäiväisten häiden jälkeen uni tuli enemmän kuin tarpeeseen, joten nautimme rauhallisesta aamusta ja sen jälkeen ajoimme suoraan landelle, jossa istahdimme heti valmiiseen lounaspöytään. Ruokakooman ja uinnin jälkeen ei sitten paljon muuta enää tehtykään – mitä sitä nyt lomalla olisikaan pakko tehdä. Täysillä nautitaan siis vapaista ja vielä melkein kaksi viikko lomaa jäljellä! Hassua miten moni mieltää elokuun jo syksyksi, mutta Ranskassa asuessani aloin mieltämään sen yhdeksi tärkeimmistä lomakuukausista. Keskieurooppalaisethan lomailevat pääsääntöisesti silloin, joten kesä senkun jatkuu! Syysmuoti alkaa kyllä nyt kutkuttamaan kovasti, mutta sitäkin ehtii tutkia enemmän sitten kun palaan arkeen.

Olen kerran aikaisemmin ollut Puolassa ja tämän matkan syy oli tosiaan ystäväpariskuntamme häät. Perjantaina nautimme häävieraiden ja hääparin kanssa drinkit Sopotissa ja lauantaiset häät olivat kylässä nimeltä Puck (noin tunnin ajomatkan päässä Sopotista). Puck jätti hieman kylmäksi, vaikka hääpaikka itsessään oli upea. Sen sijaan Sopot yllätti todella positiivisesti ja olisimme voineet viettää siellä enemmänkin aikaa. Kylä on siisti, kivan kokoinen, rantaviiva on pitkä ja arkkitehtuuri on sympaattista. Hintataso on myös edullinen Suomeen verrattuna. Meillä oli myös loistava hotelli, Villa Testa, ja viihtyvyyttä lisäsi se, että saimme valtavan sviitin Villan puolelta (koska meidän alkuperäistä varausta ei löydetty). Hotellista sai myös lainata veloituksetta pyöriä ja pyörätiet alkoivat heti hotellin ulkopuolelta. Niitä pitkin pystyi ajamaan pitkän matkan rannan vierestä alkavaan metsään saakka. Harmi, että Puolassa ruoka ei ole mitenkään erityisen hyvää (ainakaan meidän kokemuksen mukaan) ja palvelukin voi olla huonoa. Siitä huolimatta voin kuitenkin suositella Sopotia esimerkiksi viikonloppumatkaa varten, jos haluaa vain rentoutua ja nauttia vaikka hemmotteluhoidoista merimaisemissa. Lensimme vielä suoralla Finskin lennolla Gdanskiin ja siitä ajoi Sopotiin noin 25min, eli kohde on todella helpon matkan päässä. Onko kaupunki teille ennestään tuttu?

Hyvä elokuuta kaikille!

 

Style Plaza Sopot Puola 2 Style Plaza Sopot Puola 5Style Plaza Sopot Puola 19Style Plaza Sopot Puola 23 Style Plaza Sopot Puola 11Style Plaza Sopot Puola 14 Style Plaza Sopot Puola 13 Style Plaza Sopot Puola 26

 

Meillä oli aivan ihana loma Venetsiassa ja voin lämmöllä suositella tätä ainutlaatuista kaupunkia etenkin kaikille pariskunnille. Vaikka kumpikaan meistä ei olekaan mikään erityisen romanttinen ihminen (meillä romantiikkaa näkyy enemmänkin pienissä arkisissa teoissa), niin olihan se ihanaa seikkailla Venetsian pienillä kujilla elämänsä miehen kanssa. Olemme onneksi molemmat samanlaisia mitä tulee matkustamiseen, sillä tykkäämme kierrellä ja katsella, sen sijaan, että seuraisimme mitään tiukkoja aikatauluja. Koko päivän kävelimme pitkin kaupunkia pysähtyen lounaalle kun siltä tuntui. Illan kruunasi vielä klassisen musiikin konsertti tunnelmallisessa kirkossa ja sen myötä ihana päivä sai vielä täydellisen lopun.

Tässä vielä muutama huomio ja vinkki Venetsiaan matkustaville!

  • Venetsian lentokentältä pääsee kätevästi bussilla, autolla tai vesitaksilla lähelle Venetsian keskustaa. Vesitaksi on kaikista nopein, mutta kallein vaihtoehto. Me otimme lentokenttäbussin keskustaan ja siitä lautalla lähemmäksi hotellia (autoillahan ei pääse keskustaan asti). Bussi maksoi n. 7€ ja lautta saman verran. Jos olisimme tiennyt kuinka ihana vesitaksi on, niin olisimme ottaneet sen suoraan. Menimme sitten vesitaksilla takaisin lentokentälle perjantaina hakemaan vuokra-automme ja se oli vähän kuin sightseeing samalla, koska taksi ajoi kanaalien läpi ja matka kesti vain noin puolisen tuntia. Maksoimme tästä ajelusta 110€, mutta se oli kyllä koko rahan arvoista.

 

 

  • Yövyimme Locanda Antica* nimisessä hotellissa, joka oli oikein hyvä meidän tarpeisiin. Se sijaitsi aivan keskustassa, joten sijainti oli mitä täydellisin. Jos Venetsiassa on vain yhden kokonaisen päivän, niin suosittelen yöpymään keskustassa. Jos on taas kauemmin, niin silloin panostaisin hotelliin ja menisin lähisaarille missä suurempia resortteja uima-altaineen yms. Niistä on sitten aina venekuljetus keskustaan, eli voi kätevästi yhdistää kaupunki- ja lepoloman. Meidän hotelli muistutti ehkä enemmänkin bed&breakfast-tyylistä paikkaa, mutta hotellin ihana kattoterassi ja kohtuullisen hyvä aamiainen sai pisteitä. Miinukset olivat huono sänky ja se, että huoneiden äänieristys ei ollut erityisen hyvä (korvatulpat mukaan). Huoneet sijaitsevat myös neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa, joten liikuntarajoitteisille tai lapsiperheille ei mikään ideaali ratkaisu. Hotellin omistajat, kaksi veljestä olivat kyllä niin ystävällisiä ja avuliaita, että jäi kyllä positiivinen fiilis tästä hotellista!

 

 

  • Rakastamme poikaystäväni kanssa klassisen musiikin konsertteja ja nyt kun harhailimme pitkin Venetsiaa huomasimme, että Santa Maria della Pietà kirkon edessä mainostettiin saman illan konserttia. Ostimme liput saman tien ja konsertti oli yksi kohokohtia. Klassinen musiikki ja ikivanha kirkko on kyllä todella koskettava yhdistelmä. Kannattaa tarkistaa esim. Vivaticket-sivuston kautta konsertit ja muut tapahtumat jo ennen reissua!

 

 

  • Saimme ravintolavinkin lukijaltani Katjulta ja hän suositteli Il Refolo-nimistä ravintolaa osoitteessa Santa Croce 1459. Emme valitettavasti ehtineet testata sitä, mutta päädyimme nälissämme hotellimme viereiseen ravintolaan nimeltä Cafe Centrale, joka osoittautui onneksi todella hyväksi paikaksi. Ravintolassa on vielä pieni terassi kanaalin varressa, joten kannattaa varata pöytä ja pyytää nimenomaan tätä paikkaa.

 

 

Kaiken kaikkiaan ihastuimme Venetsiaan täysin ja kevät oli täydellinen ajankohta lomailla siellä. Turisteja ei vielä ollut tungokseen asti ja lämpötilat olivat juuri sopivat. Parasta on kävellä pitkin kapeita kujia ja ihailla tätä maagista ja ainutlaatuista kaupunkia! Kaikki paikalliset olivat myös erittäin mukavia mikä oli ihana yllätys. Tähän kaupunkiin olisi ihana palata vielä joku päivä.

 

*Mainoslinkki.