Noin viisi vuotta sitten pääsin elämäni ensimmäistä kertaa aavikolle. Kirjoitin siitä tänne blogiinkin aikoinaan ja se oli meidän Omanin matkan kohokohta. Meillä oli silloin oma opas, jonka kanssa ajoimme aavikolle kolme tuntia ja kun pääsimme perille, niin paikalla oli vain me ja hiekkadyynit. Oli ihan mieletön kokemus ja tuntui kuin olisi ollut yksin keskellä ei mitään.

Abu Dhabissa halusimme taas päästä aavikolle ja tällä kertaa menimme ns. ryhmän kanssa ja aavikko oli vain 50min ajomatkan päässä. Oli siis hieman erilainen kokemus, mutta aavikko oli ihan yhtä ihana kuin muistinkin. Se hiekan pehmeys ja ne täydelliset dyynit ja tuulen tekemät muotoilut tekevät aavikosta vaan niin kauniin. Tällä kertaa mukana oli myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kuljettajamme lähti ajamaan rallia dyyneillä (olisi pitänyt googlata mitä dune bashing todellisuudessa tarkoittaa). Meininki oli oikeasti aika päätöntä ja Insta Storyn kautta osa teistä näkikin miten selfie stickit lentelivät auton sisällä. Ystävät lähettivät videot nähtyään viestejä, että miten siinä menossa ei tullut paha olo. Keskityin roikkumaan turvavyöstäni henkeni edestä, joten pahoinvointia ei siinä hetkessä tullut edes ajateltua, heh. Ajon jälkeen kylläkin…Oli kyllä makea kokemus kaiken kaikkiaan! Luin ja kuulin, että Abu Dhabin aavikkosafarit olisivat laadukkaampia ja dyynit parempia kuin Dubaissa, mutta tästä en voi sanoa mitään, kun vertailukokemusta ei ole. Olimme kyllä todella tyytyväisiä koko päivään ja voin ainakin suositella safaria Abu Dhabista käsin. Me varasimme retken tämän toimiston kautta ja kaikki meni juuri kuten piti. Meidät haettiin hotellilta sovitusti iltapäivällä ja tiputettiin takaisin retken loputtua. Suosittelut!

 

My first visit to the desert happened around five years ago when we visited Oman. We had our own guide back then who drove us three hours into the desert just in time for the sunset. I will never forget that moment when there was nobody else in sight and just these huge pillows of the softest sand. In Abu Dhabi we knew we wanted to do another desert safari and this time we went with a group of six people. We did some dune bashing (which was insane – I was literally holding on for dear life) and then did the “traditional” dinner in the camp fire. Even if this experience was more touristy, we still enjoyed it a lot. I just can’t get over how breathtaking the desert is and can’t wait to go back!

 

Photos/Thomas D.

 

Tuntuu, että meidän Abu Dhabin loma meni arkkitehtuuria ihastellen. Ensin suurmoskeija, sen jälkeen kävimme drinkeillä Emirates Palace-hotellissa ja ihastelimme vieressä seisovaa presidentin palatsia (joka oli aivan julmetun kokoinen) ja sitten loman kruunasi vielä Louvre. Heti kun näimme Louvren sen valmistuttua kuvien kautta, tiesimme, että haluamme nähdä sen livenä. Rakastamme molemmat modernia arkkitehtuuria, joten ei ihme, että ihastuimme tähän rakennukseen pelkästään kuvien kautta. Kun pääsimme sitten livenä tänne, niin leuka loksahti maahan saakka. Niin mieletön rakennus, että ei mitään järkeä. Sanoisin, että itse sisällä oleva taide jää tämän kaiken varjoon. Kävelin sisällä ja keskityin enemmän rakennukseen, kun taideteoksiin. Paras vaihe odotti vielä lopussa, sillä “takapiha” on aivan lumoava. Tuntui kuin olisimme ollut toisella planeetalla. Louvre kannattaa siis ehdottomasti kokea!

Hauskaa on vielä se, että olin Pariisissa töissä Fondation Cartierissa, jonka Jean Nouvel on suunnitellut ja hän on myös arkkitehti tämän Abu Dhabin Louvren takana. Molemmat aivan upeita rakennuksia! Tänään meillä on lyhyempi työpäivä töissä ja lähden siitä heti vanhempieni luokse Espooseen. Miehen haen sitten huomenna ja vietämme molemmat pääsiäisen siellä. Ihanaa päästä rentoutumaan vielä neljän päivän ajaksi, vaikka lomalta vasta palasinkin!

 

I feel like our vacation was all about admiring beautiful architecture. First the Grand Mosque and then Louvre (we also had drinks opposite the presidential palace, which was enormous). When we first saw pictures of the new Louvre in Abu Dhabi, we knew we had to visit this place. It looked beautiful in photos, but it was even more stunning in real life. Our jaws just dropped to the floor, because it was just so stunning! We both love modern architecture, so no wonder we loved it so much. I would also say that the building is so amazing, that the art inside gets a second place. At least I was admiring more the building than the art to be honest. The best part was also exiting the museum and entering the courtyard of the courtyard. The crazy roof made us feel like we were on another planet. This building is definitely worth a visit and a reason to go to Abu Dhabi!

By the way, I used to work for Richemont in Paris at Fondation Cartier and Jean Nouvel had designed that building and he is also the architect behind this magnificent building. Both stunning work of his!

 

Photos/Thomas D.