Helsinki Lo Yly3

 

…kävin katsomassa A Star Is Born-elokuvan ja voin lämmöllä suositella sitä kaikille. Mielettömän hieno elokuva ja ihan huikeita biisejä. Lady Gaga ja Bradley Cooper tekivät kyllä ihan mahtavat roolisuositukset ja elokuvan soundtrack on soinut Spotifyissa jatkuvalla soitolla. En tiedä mikä siinä elokuvassa iski niin kovaa, mutta voisin mennä katsomaan sen uudestaan vaikka heti. Ja ehkä menenkin, kun se alkaa pyörimään ensi viikon perjantaina teattereissa.

…olemme juhlineet poikaystäväni kanssa yhdeksän vuoden yhteistä matkaamme. Parhaimmat yhdeksän vuotta heittämällä! Yksi vuosikymmen mennyt ohitse sellaisella vauhdilla, että on vaikea uskoa, että olemme pitäneet yhtä jo näin kauan. Tuntuu, että vastahan me muutama vuosi sitten tapasimme, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Onni on kyllä ne kaikki upeat ihmiset ympärilläni.

…ihanista ihmisistä puheen ollen, hyvästelin yhden kollegani tällä viikolla. Tulemme varmasti olemaan tekemisissä vielä jatkossakin, mutta tiedättekö kun jossain ihmisissä on vain sitä jotain. Kun löytää aidosti hyvän ihmisen, niin sellaisen haluaa pitää elämässään.

…olen ihastellut tätä uskomatonta syksyä. Tuntuu, että kesä ei päästä millään irti ja lämpöä riittää vielä näin lokakuun puolessa välissä. Ei voi muuta kuin tykätä! Joulukin tuntuu niin kaukaiselta, vaikka parin viikon päästä joulumyynti lähtee täydellä teholla käyntiin.

Loppuviikosta meillä on vielä staycation täällä kotikaupungissa, kun käytämme yhden hotellilahjakortin, joten viikonloppua odotellessa!

Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 4

 

Kaikki hiekan ja kamelin sävyt ovat nyt todella in, vaikkakin kyseessä on mielestäni yksi kaikkien aikojen ajattomin väri. Omasta kaapistani ei löydy kovinkaan montaa vaatekappaletta tässä sävyssä ja kyseisessä asussa taitaakin olla lähestulkoon kaikki beiget vaatteeni. Ja kuten näistä housuista näkyy – ne eivät ole päässyt kovinkaan usein jalkaani (ne on selkeästi kaivettu housupinon pohjalta). Harmaa, beige ja valkoinen vetävät edelleen eniten puoleensa, mutta hiekka tulee sitten heti neljäntenä perässä.

Tällä viikolla on kaikkea kivaa ohjelmaa tiedossa ja tänään kipaisen Balmuirin “uudella” showroomilla Punavuoressa. En ole vielä käynyt siellä, joten innolla odotan miltä siellä näyttää  – Balmuirin tuntien, varmasti upealta. Illalla menemme sitten  poikaystäväni kanssa A Star Is Born – elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja kutsu tuli otollisena hetkenä, sillä juhlimme samalla vuosipäiväämme – kaksi kärpästä yhdellä iskulla, heh. Varsin kustannustehokas vuosipäivä!

Aurinkoista päivää kaikille!

 

Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 28

Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 7Style Plaza Kamelin Sa Vyissa 1Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 18 Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 13 Anna Sofia Andiata Grey Jacket Blog 30Photos/Thomas D.

Coat / Andiata

Knit / Andiata

Trousers / Suistudio

Heels / Zara

Bag / Céline