Tämä The Curatedin Teddy-takki on aivan ihana ja mielettömän lämmin. Se on tehty 100% villafleecestä ja vuorattu silkillä. Takilla on uskomattoman hyvä hinta-laatusuhde (325€) – etenkin kun moni tekokuituinen teddy on samanhintainen tai vielä kalliimpi. Ja ei taida tulla kenellekään yllätyksenä, että himoitsen tätä vielä mustana. Sen pitäisikin ilmeisesti tulla valikoimaan ensi vuoden puolella…Ei tosin, että tarvitsin yhtään uutta takkia.

Etenkin nyt kun The Curatedin ihana perustaja Nicola lähetti yhden ihanan talvitakin merkin valikoimasta – olin ostamassa sitä itse, mutta hän halusi antaa sen lahjana. Arvaatteko mikä takki on kyseessä? Toivon, että saan sen pian kuvattua, sillä se on I-H-A-N-A ja mitä täydellisin talvitakki tänne pohjolaan! Olen takkien suurkuluttaja, kun pojan kanssa tulee vaunuiltua päivittäin, eli ulkona tulee vietettyä paljon aikaa. Se, että kaapista löytyy useampi talvitakki ei siis ole huono asia! Ulkoilusta muuten sen verran, että meillä on vieläkin haasteita pojan lounaspäikkäreiden kanssa, sillä liikkuvissa vaunuissa hän kyllä nukkuu sen 2h, mutta omassa sängyssä unet voivat olla mitä tahansa 30min-2h (nukahtaa kyllä itsenäisesti). Useimmiten ne ovat jotain 45min-1h30min väliltä ja hän ei yksinkertaisesti nukahda uudestaan vaikka mitä tekisi. Olenkin nyt alkanut muutamina päivinä viemään häntä vaunuilemaan, mutta pakko myöntää, että kahden tunnin vaunulenkki (+ aamunvaunuilut) päivittäin ei ole kyllä kovin kestävä ratkaisu. Laitoinkin viestiä Sleepyn Annukalle, jos hän ehtisi vielä auttamaan meitä lounaspäikkäreiden kanssa. Yöt kun menevät enimmäkseen hienosti, niin päikkärit olisi vielä ihana saada kuntoon!

Tällä viikolla yritän vielä saada muutamat lahjapaketit kasaan ja sen jälkeen kaikki onkin kuusta vailla valmista! Ihan uskomatonta, että aatto on jo tosiaan ensi viikolla ja vuosikin vaihtuu ihan pian. En tiedä teistä, mutta tämä vuosi on mennyt ihan hurjalla vauhdilla eteenpäin ja aika hullua, että jo yli puolet siitä kolmihenkisenä perheenä <3

 

Photos/Thomas D.

Coat / The Curated

Jeans / Mango

Cashmere knit / Davida Cashmere

Bag / The Curated

Boots / Unisa

Earrings / Dior

Joulu Style Plaza5

 

Havahduin vasta nyt viikonloppuna siihen, että jouluaatto on jo alle kahden viikon päästä! Lahjat on onneksi hankittu hyvissä ajoin, vaikka muutama juttu pitää vielä noutaa postista/myymälöistä, mutta voiton puolella ollaan. Meillä on täällä kaupungissa vain pieni kuusi valoineen, mutta vietämme joulua vanhempieni luona ja sinne käyn aina valitsemassa luonnonkuusen. Ei ole sen tuoksua voittanutta! Käyn tosiaan aina samalla kuusimyyjällä enkä pysy laskuissa enää mukana, mutta kohta varmaan kymmenes vuosi kun ostamme kuusen häneltä. Täytyykin tänä vuonna viedä hänelle joku pieni joululahja, kun olen aina saanut niin hyvää palvelua!

Vaikka koronatatilanne on taas huolestuttava ja nyt kaikkia turhia kontakteja on vältettävä, niin pakko myöntää, että olen käynyt (maskin kanssa tietenkin) muutamissa kivijalkamyymälöissä ihan sen takia, että haluan tukea heitä nyt joulumyynnin aikana. Ajattelinkin vinkata tähän muutamia (Helsingin) kivijalkamyymälöitä joista löytyy vielä “viime hetken” joululahjat!

x Samujin kivijalkamyymälä Mikonkadulla on ihana ja sieltä löytää tyylitietoiselle kauniita ja kestäviä tuotteita. Hemmottelin itseäni heidän klassikkopipollaan ja se onkin hyvä lahjaidea pukinkonttiin!

x Gauharin kivijalasta Punavuorenkadulta löytyy lahjat koko perheelle. Ihania vaatteita, asusteita ja tuotteita kotiin. Jos on aikaa vain yhdelle pysähdykselle, niin käy täällä!

x Kankurin Tupa ja Bjarmia – en yleensä käy matkamuistomyymälöissä, mutta tällä kertaa kävin näissä kahdessa ja löysin mukaani kotimaisia tuotteita. Kankurin Tupa-myymälässä on nyt muuten kaikki tuotteet -30% ja sieltä löytyy vaikka mitä ihan laidasta laitaan. Itse ostin sieltä esim. ihanan mohairhuovan kotiin ja Bjarmiasta löysin poronnahkaisen hiusdonitsin. Nyt kun turisteja ei keskustassa ole, niin suosittelen tukemaan näitä yrityksiä! Esim. Bjarmiasta löytyi ihania herkkuja ja ne ovat aina hyvä lahjaidea – etenkin sellaiselle jolta löytyy jo kaikkea.

x Anni Ruuthin ja Aida Impactin studiomyymälä Pursimiehenkadulla on pieni paratiisi. Annin ihanat joutsenpannat ja Aida Impactin helmikorut ovat varmasti monen lahjasaajan mieleen! Myös näiden nuorten suomalaisten suunnittelijoiden tukeminen on tärkeää, jos haluamme tulevaisuudessakin nauttia heidän tuotteistaan.

x The Ateljé vaatelainaamo löytyy Laivurinkadulta ja konsepti on kerrassaan nerokas. Tyylillä valikoituja vaatteita, joita pystyy lainaamaan arjen ja juhlan tilanteisiin! Heidän lahjakortti on erinomainen idea sellaiselle henkilölle, joka ei tarvitse/halua enää mitään uutta kaappiinsa.

x Guardian of the Ocean. Tällä korumerkillä ei ole omaa kivijalkaa (tietääkseni), mutta verkkokaupasta ehtii vielä tehdä tilauksen. Näiden mielettömän kauniiden korujen takana on hieno missio ja jokaisesta myydystä tuotteesta lahjoitetaan Itämeren ja muiden merien suojeluun. Lisätietoja voitte lukea täältä!

x Zarro Store Fredalla. Kaupungin ihanin sisustusliike, josta löytyy täydellisiä lahjoja kotiin niin läheisille kuin itselleenkin!

x Théhuone Eerikinkadulla on suosikkiteekauppani. Jos lähipiiristä löytyy teenjuojia niin he varmasti arvostaisivat pakettia täältä! Valikoima on laaja ja palvelu hyvää. Tilauksen voi myös tehdä verkkokaupan kautta ja noutaa sen myymälästä, niin ei tarvitse jonotella.

x Zicco Fredalla ja Tingeling Yrjönkadulla. Näistä lelukaupoista löydät lapsille vaikka mitä ihanaa ja samalla tuet kotimaisia pienyrittäjiä! Molemmista löytyy laadukkaita leluja kaikenikäisille lapsille.

x Lokalin joulumyymälä Aleksilla. Tämä joulumyymälä on jo itsessään nähtävyys! Valikoimasta löytyy aivan ihania kotimaisia juttuja niin muodista sisustukseen kuin ruokaankin. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Jos vain mahdollista niin suosittelen vierailemaan täällä arkena heti klo.9.30 jälkeen. Ainakin vielä viime viikolla me olimme lähestulkoon ainoat, joten turvavälit oli helppo pitää. Täältä omat suosikkini olivat Nakuna Helsingin tuoksut ja Keski-Pompun upeat korut. Lokalin verkkosivuilta voi myös tehdä tilauksia ja nähdä myymälän valikoiman!

x Beam Store Erottajalla on täynnä tyylillä valittuja vaatteita ja asusteita eri merkeiltä. Täältä löydät ne täydelliset farkut ja myymälästä saa aina loistavaa palvelua! Omat suosikkini ovat Totemen farkut ja Beamista löytyy melkein kaikki mallit kyseiseltä merkiltä. Lahjakortti tänne on mahtava lahjaidea muodista kiinnostuneelle! Myös Urban A Fredalla on ihana.

x Lahjakortti lempiravintolaasi. En edes uskalla ajatella kuinka tiukka paikka tämä vuosi on ollut ravintolayrittäjille. Etenkin tämä loppuvuosi, kun yritykset ovat peruneet pikkujouluja, on varmasti ollut katastrofaalinen isku monelle ravintolalle. Mikä olisikaan siis parempi lahjaidea kuin lahjakortti lempiravintolaasi. Näin tuet paikallisia yrittäjiä ja varmistat, että voit vielä tulevaisuudessakin nauttia heidän annoksistaan! Itse haaveilen siitä, että pääsisin taas pian lempiravintolaani BasBasiin.

Tässä siis listattuna muutama pysähdyksen arvoinen liike, jos etsitte vielä lahjoja ja haluatte tukea kotimaisia pienyrittäjiä. Listaa voisi toki jatkaa vielä vaikka kuinka, mutta toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä teille pääkaupunkiseudulla asuville!