Viikona Valinnat

Shirt / HUGO   Jeans / Mango  Skirt / Tommy Hilfiger

Dress / Filippa K   Dress / Tiger of Sweden   Dress / BOSS

Shirt / Just Female   Beach dress / Michael Kors   Dress / By Malina

 

Ihanaa, että lämpö palasi taas ilahduttamaan meitä! Kesä on niin parasta aikaa ja tuntuu, että joka päivä pakahtuu kiitollisuudesta – oli se sitten hetki kun katselee peilityyntä järveä tai istuu puusaunan lämmössä. Paljon on ollut puhetta kiitollisuudesta blogien puolella (mm. Karita ja Sara kirjoittivat hyvät postaukset) ja uskon itsekin siihen, että kiitollisuus on asia mikä tekee ihmisen onnelliseksi. On toki hyvä olla haaveita ja suunnitelmia, mutta elämää ei voi elää täysillä (ainakaan siinä hetkessä) jos miettii vain sitä seuraavaa siirtoa. Tämä on asia mihin olen kiinnittänyt paljon huomiota viime aikoina ja se vaatii treeniä, että osaa kääntää ajatukset juuri tähän hetkeen ja nauttia niistä pienistä asioista. Mieti rauhoittuu ja kroppa rentoutuu kun keskittyy vaikkapa saunassa siihen löylyn tuomaan hyvään oloon sen sijaan, että aivot laukkaisi tuhatta ja sataa suunnittelemassa seuraavaa siirtoa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon vahvasti siihen, että tie onnelliseen elämään on kiitollisuuden kautta. Kaikilla on asioita mistä voi olla kiitollinen ja jos keskittyy niihin, niin elämästä tulee huomattavasti rikkaampaa.

Täällä jatketaan sunnuntain viettoa maaseudulla ja tässä ympäristössä on kieltämättä helppo harjoitella kiitollisuutta. Nyt siis takaisin treenaamaan ja toivotan teille kaikille ihanaa kesäpäivää!

P.S. Teksti ei nyt liity millään tavalla viikon valintoihin, mutta vinkkinä, että Booztin alevalikoimasta saa vielä 15% jo alennetuista hinnoista koodila EXTRA15.

 

*Mainoslinkkejä.

Style Plaza Nordic Fashion Blogger 5

 

Olen käynyt elämäni aikana yhden kerran festareilla. Kokemus oli aika mielenkiintoinen ja selvisin siitä, mutta festari-kärpänen ei kyllä purrut. Olin silloin alle parikymppinen ja nukuimme teltassa ja se olikin sitten viimeinen kerta, kun olen teltassa nukkunut. Muistan myös Hangon Regatat ja siellä nukuimme mm. autossa. Muistan, että olimme parkkeeranneet sellaiselle kadulle mihin aamu-aurinko osui suoraan ja voitte vaan kuvitella kuinka kuuma autossa tuli. Oli pakko käynnistää se aina väliajoin ja laittaa ilmastointi päälle. Tämä siis siihen asti, kunnes tajusin, ettei ehkä ole fiksua istua kuskin paikalla käynnissä olevassa autossa sen jälkeen, kun on nauttinut muutaman alkoholiannoksen, heh.

En ole siis menossa festareille tänä kesänä, mutta jos menisin, pukeutuisin johonkin tämän tyyliseen. Sandaalit olisivat varmasti tuhoon tuomittu ajatus, joten jalkaan valikoituisi luultavasti maiharit tai muut bootsit joilla jaksaa kävellä koko päivän ja jotka saisi helposti puhtaaksi. Niskaan vielä nahkatakki, niin asu olisi festarikelpoinen. Tai näin ainakin luulen, tällä vähällä festarikokemuksellani, heh.

Ihanaa viikonloppua kaikille – olitte sitten festareilla tai meikäläisen tavoin maaseudun rauhassa!

 

Style Plaza Nordic Fashion Blogger 9 Style Plaza Nordic Fashion Blogger 13Style Plaza Black Maxidress Fashion1 Style Plaza Nordic Fashion Blogger 15 Style Plaza Nordic Fashion Blogger 22Photos/ Thomas D.

Dress / Andiata (similar here*, here*, here*)

Bag / Chloé

Sandals / Les Tropeziennes

*Commercial links/Mainoslinkkejä.