Aloitin tällä viikolla mammalomani viikon etuajassa. Olisin ollut viimeiset viisi päivää vuorossa toimistolla (osa tekee etänä ja osa toimistolta käsin) enkä nähnyt mahdollista riskiä sairastua viiden päivän arvoisena. Etenkin, kun olin ollut flunssan takia viikon sairaslomalla ja sen jälkeen etätöissä kotona, joten sekin hyöty olisi mahdollisesti mennyt hukkaan vain muutaman päivän takia. Olin siis helpottunut, kun sain asiat järjestettyä työnantajani kanssa niin, että pääsin jäämään pois etuajassa. Täällä ollaan siis nyt virallisesti äitiyslomalla – tuntuu ihan hullulta, että raskaus on jo tässä pisteessä!

Viimeiset pari viikkoa on muutenkin ollut erityisen raskaita, joten nyt on hyvä aika ottaa vähän happea ja rentoutua. Päätimme keskiviikkona tulla landelle ja täällä ollaan vieläkin. Asumme kaupungissa niin ydinkeskustassa, että edes happihyppelylle ei voi mennä ilman, että törmää ihmisiin. Ja etenkin nyt ahdistaa suunnattomasti, jos joku ei pidä turvaväliä, niin täällä metsässä on parempi olla. Saadaan nauttia ulkoilmasta ilman stressiä ja on muutenkin enemmän tonttia missä kierrellä. Nyt raskaana ollessa haluaa vain pysyä omassa kuplassa ja mahdollisimman terveenä. Toki ensi viikon neuvolakäynti on sellainen mitä ei voi siirtää, eli sinne on mentävä, eli totaalinen eristäytyminen tässä tilanteessa ei ole mahdollista.

Nyt jos koskaan ollaan todella kiitollisia siitä, että kesäpaikka on niin lähellä keskustaa. Ollaan vielä siis saman sairaanhoitopiirin alueella ja karanteenin sisällä. Aika erikoisia aikoja tässä kyllä eletään, kun sanat “karanteeni” ja “tiesulut” on tullut  osaksi päivittäistä sanavarastoa. Tilanne on kyllä mennyt aika hulluksi ja yritän nyt ottaa etäisyyttä uutisiin, että saisi ajatukset välillä johonkin positiivisempaankin. Jos jotain lohduttavaa pitää löytää tästä tilanteesta, niin se on se miten luonto kuitenkin toimii kuten aina ennenkin – metsässä näkee jo kukkia, osa puun oksista on jo lähes hiirenkorvalla ja linnut laulavat. Metsä toimii edelleen samanmoisena stressinlievittäjänä kuin aina ennenkin ja ehkä siksi täällä on nyt niin hyvä olla.

Toinen positiivinen asia tässä tilanteessa on myös se, miten tärkeät ammattiryhmät saavat nyt ansaitsemaansa kiitosta . Nostan kyllä hattua jokaiselle sairaanhoitajalle, lääkärille, siivoojalle, roskakuskille, lähetille, postin henkilökunnalle, bussikuskille ja ruokakaupankassalle siitä, että he pitävät tämän yhteiskunnan pystyssä. Se, että tällaisena aikana voi tehdä esim. töitä kotoa käsin ja linnoitautua turvaan on aikamoinen etuoikeus, sillä kaikille se ei ole mitenkään mahdollista.

Vaikka raskauden kannalta tilanne ei todellakaan ole otollinen, niin siitä huolimatta pystyn nyt välttelemään sosiaalisiakontakteja hyvinkin paljon äitiyslomani takia. Onhan se surullista, jos esim. mieheni ei pääsisi synnytykseen ja se, että Ranskan isovanhemmat tulevat todennäköisesti tapaamaan ensimmäisen lapsenlapsensa videoruudun välityksellä ensimmäiset viikot/kuukaudet, mutta tilanteen mittakaavassa nämä ovat vielä pieniä asioita ja niin niihin on suhtauduttava. Suosittelen muuten lukemaan Aamukahvilla-blogin Henriikan uusimman postauksen – niin kauniisti kirjoitettu teksti, että tuli melkein tippa silmään.

Paljon tsemppiä ja jaksamisia sinne ruudun toiselle puolelle!