Style Plaza Viikon ValinnatTennarit   /   Pellavahousut    Silkkitoppi

Silkkipuuvillatoppi   /   Takki   /   Sandaalit

Farkut     Nahkatoppi   /   Silkkihousut

 

Palasimme mökiltä takaisin kaupunkiin perjantaina, sillä jouduin käymään verikokeessa (oli kylläkin tiedossa) ja alkuviikosta on taas neuvola. Tuntuu, että nämä viikot menevät ihan hullua vauhtia eteenpäin, vaikka päivien ohjelma on hyvinkin leppoista. Uskon, että meidän pelastuksemme on ollut se, että olemme olleet vuoroviikoin mökillä ja puolet ajasta kaupungissa. Viikko mökillä menee nopeasti, joten tuntuu, että pääsee kuitenkin vaihtamaan maisemaa usein mikä varmasti nopeuttaa ajankulua. Huomaan, että mökillä on tällä hetkellä niin paljon parempi olla, kun pääsee ulkoilemaan ja kävelemään ilman stressiä väkijoukoista. Ongelma kaupungissa on nimenomaan se, että asumme niin keskustassa, että ihmisiä on mahdoton välttää. Huomasin myös, että kaikki kivut ja kolotukset on helpottanut valtavasti mökillä, kun olen päässyt liikkumaan enemmän. Täällä, kun pelkkä siirtyminen yhdestä mökistä toiseen tai yhdeltä laiturilta toiselle tuo jo itsessään hyvän määrän askelia. Puhumattakaan rauhallisista kävelyistä luonnon keskellä!

En tiedä olisimmeko ihan näin varovaisia koronansuhteen, jos en olisi viimeisilläni raskaana, mutta ainakin nyt olemme yrittäneet välttää kaiken turhan kontaktin niin pitkälle kuin se on ollut mahdollista (emme ole tavanneet ketään läheisiä moneen viikkoon). Neuvolassa pitää tietenkin käydä ja Posti on paikka missä mies käy viikoittain, nyt kun olemme tilanneet verkon kautta kaiken sen minkä normaalisti voisi hakea kaupasta. Ulkoilutkin yritämme järjestää sen mukaan, että liikkeellä olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Näin varmasti jatkamme seuraavat viikot muuttuivat rajoitukset tai ei, mutta toivon todella, että muutaman viikon kuluttua olemme tilanteessa missä niitä voisi hieman höllentää – jo ihan taloudenkin puolesta. Saa nähdä miten käy, mutta toivotaan parasta!

 

*Mainoslinkkejä.

Annasofia Thomas Engagement 17

 

Olemme pohtineet paljon kieliasioita nyt kun odotamme esikoistamme. Mieheni on tosiaan ranskalainen, itse olen suomalainen ja yhteinen kielemme on englanti. Meille on ollut alusta asti hyvin selvää, että tulemme puhumaan lapselle omaa äidinkieltämme, eli minä suomea ja mies ranskaa. Kaksikielisyyshän on etenkin Suomessa hyvinkin normaalia ja itselläni on paljon suomenruotsalaisia ystäviä, jotka ovat kasvaneet kahden kielen kodissa koko elämänsä ja puhuvat molempia ihan yhtä sujuvasti. Kaksikielisyys ei siis itsessään mietitytä millään tavalla, mutta sitä olemme pohtineet aiheuttaako kolmas kieli (englanti) haasteita.

Olen kuullut monelta, että monikielisissä kodeissa tärkeintä on olla lapselle johdonmukainen, eli pysyä siinä kielessä mitä lapselle haluaa puhua siitäkin huolimatta, että vastaus tulisi toisella kielellä takaisin. Meille on ehdottoman tärkeää, että lapsi osaa puhua myös mieheni äidinkieltä, sillä se on pitkälti ainoa kieli millä hän voi kommunikoida ranskalaisen sukunsa kanssa. Koska asumme Suomessa ja täällä se kieli tulee olemaan arjessa enemmän läsnä, toivomme että lapsi siitä huolimatta nappaa ranskankielen (ainakin jossain vaiheessa), niin että pystyy sillä sujuvasti kommunikoimaan.

Se, että tulemme perheenä luultavimmin keskustelemaan esim. illallispöydässä englanniksi toki sekoittaa pakkaa, mutta toivottavasti ei niin pahasti, että se vaikuttaisi oppimiseen negatiivisesti. Olen kuullut, että tämä voi aiheuttaa puheenviivästymistä jossain määrin, mutta tämäkin varmasti hyvin yksilöllistä.

Pidän monikielisyyttä vain ja ainoastaan rikkautena ja olenkin kiitollinen siitä, että lapsemme tulee saamaan ainakin kaksi kieltä ilman sen suurempaa vaivaa. Tiedän kuinka haastavaa aikuisiällä on opiskella uutta kieltä, joten kaikki kielet mitä lapsi saa kotoa on vain kotiinpäin. Täytyy vain toivoa, ettei tämä kolmikielinen ympäristö osoittaudu liian haastavaksi, mutta aika näyttää senkin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!