Style Plaza Bebe7

 

Kuten otsikosta (ja kuvasta) saattaa arvata, odotamme mieheni kanssa esikoistamme! Jos kaikki menee hyvin, niin bébén on määrä syntyä loppukeväästä. Olemme niin onnellisia ja kiitollisia eikä rehellisesti sanottuna vieläkään tunnu oikein todelta. Niin outoa ajatella, että jo muutaman kuukauden kuluttua maailmamme mullistuu täysin.

Halusimme pitää tämän uutisen mahdollisimman pitkään vain lähipiirimme tiedossa, mutta nyt mahakin on alkanut kasvamaan siihen malliin, että sitä on hieman hankala peitellä, heh. Tuntuu siis nyt luonnolliselta jakaa uutiset täällä blogissakin! Viimeisten kuukausien aikana päässä on pyörinyt yhtä sun toista, joten on helpottavaa, että voin olla täällä avoimempi. Varsinaista äitiysblogia tästä tuskin tulee, mutta varmasti jaan täällä ainakin jotain vauva-aiheisia juttua, koska aihe on nyt niin ajankohtainen itselleni. En ole ikinä pitänyt raskautta ja äitiyttä itsestään selvänä asiana ja se, että yksi suuri unelma on näin lähellä vetää kyllä erittäin kiitolliseksi ja nöyräksi.

Viimeiset kuukaudet ovat siis menneet pienessä kuplassa, mutta ihanassa sellaisessa <3

P.S. Asu on Alexan suunnittelemasta kashmirmallistosta Balmuirille!

Viikon Valinnat StyleplazaBleiseri   /   Alpakkaneule     Housut

Nahkanilkkurit   /   Trenssi   /   Neule

Neule   /   Nahkahousut   /   Silkkipaita

 

Aina keväisin vaaleat sävyt tuntuvat erityisen ihanilta ja oikeastaan kollaasin värimaailma on juuri se mikä vaatekaapistani löytyykin tällä hetkellä. Mukaan vielä muutama harmaa neule, niin kaappini väriskaala on siinä. Helpottaa pukeutumista kummasti, kun kaikki värit toimivat toistensa kanssa. Vaikka muodista olenkin kiinnostunut, niin arkena en jaksa paljon miettiä mitä päälleni laitan. Sen mukaan olenkin rakentanut vaatekaappini ja vedin sieltä mitä tahansa, niin yhdistelmät toimivat.

Nyt keväällä täytyy taas käydä vaatekaappi läpi ja miettiä mitä voisi laittaa kiertoon. Aina sieltä löytyy nimittäin sellaisia juttuja mitä tulee käytettyä vähemmän ja niitä on turha roikuttaa kaapissa. Tässä voisi olla hyvä projekti maaliskuulle…

Hyvää ystävänpäivää ja ihanaa viikonloppua kaikille!

 

*Mainoslinkkejä.