Style Plaza Etela Ranska

 

Torstaina lennämme Nizzaan ja heti aluksi ajamme Aix-en-Provenceen kahdeksi yöksi. Olen ollut kerran Aix-en-Provencessa ja se oli lähes tarkalleen kymmenen vuotta sitten vanhempieni kanssa. Samaisella reissulla jäin sitten Etelä-Ranskaan kolmeksi vuodeksi opiskelemaan, joten on hauska palata sinne takaisin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kymmenen vuotta sitten asiat olivat aika toisin ja muistan kuinka jännitin opiskeluiden alkamista ja yksin Ranskaan jäämistä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja mitään en vaihtaisi!

Aixin jälkeen ajamme Grassen kylään, jossa suomalaiset ystävämme menevät naimisiin. Häistä tulee varmasti ihan mielettömän upeat ja ikimuistoiset! Sunnuntaina on vielä hääbrunssi ja siitä jatkamme sitten Ezen kylään loppuloman ajaksi. Tarkoitus on mm. patikoida kansallispuistossa ja käydä moikkaamassa muutamaa ystävää Monacossa. Loppuloma vierähtää siis siellä.

Tuntuu, että nyt ei todellakaan olisi oikea aika lähteä lomalle (etenkin kun asunnon kanssa on loppuspurtti), mutta toisaalta tekee varmasti ihan hyvää vaihtaa maisemaa hetkeksi. Yritän olla mahdollisimman vähän koneella reissun aikana, mutta Insta Storien puolella jaan varmasti reissukuulumisia!

Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 2

 

Tuntuu, että kunnon syksy alkoi ihan ryminällä. Hetki sitten oli vielä parikymmentä astetta ja nyt enää puolet siitä. Toivon tosin, että saisimme vielä nauttia aurinkoisista keleistä, koska ei ole mitään kauniimpaa kuin kirpeä aurinkoinen syyssää ja upea ruska. Nämä kylmemmät ilmat tuo oman haasteensa, sillä suurin osa meidän paksummista päällystakeista on uuden kodin varaston uumenissa. Kun pakkasimme kamoja kesäkuussa, niin ajattelimme, että ihan viimeistään elokuun lopussa pääsemme muuttamaan omaan kotiin. Nyt tiedämme, että muutto on kahden viikon päästä, joten vielä hetki pitäisi pärjätä näillä kevyemmillä jutuilla tai sitten yrittää löytää täyteen ängetystä varastosta tarvitsemansa (mikä ei sekään houkuttele). Vaikka kunnon päällystakit onkin varastossa, niin tästä BMuirin neuletakista* on tullut ihan kunnon turvaneule. Pitkä, hupullinen ja lämmin neuletakki on ollut pelastus ja siihen on ihana kietoutua niin kotona kuin asioille lähtiessä!

Onneksi nämä kaksi viikkoa tulee luultavasti menemään nopeasti ja niitä kesävaatteitakin vielä tarvitaan, sillä lähdemme torstaina Etelä-Ranskaan. Ystäväpariskuntamme menee siellä naimisiin lauantaina ja yhdistimme tähän pienen loman. On ihanaa mennä takaisin paikkaan, jossa asuimme monta vuotta ja josta meidän yhteinen tarinamme alkoi lähes tarkalleen kymmenen vuotta sitten.

Tunnelmallista sunnuntaita kaikille!

 

Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 6 Style Plaza Great Hooded Cardigan1Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 5Photos/Thomas D.

Cardigan / BMuir*

Knit / Davida cashmere

Leather trousers /& Other Stories*

Boots / & Other Stories*

Bag / Balenciaga