Lasiovi

 

Kaikki suurimmat päätökset remontin suhteen on tehty, mutta yhtä asiaa vielä pohdimme; laitetaanko makuuhuoneeseen lasiovi vai ihan tavallinen umpinainen ovi? Aloimme pohtimaan tätä ratkaisua, kun selvisi, että makkarin nykyinen ovi on erikoismitoitettu ja uuden sellaisen tilaaminen on aika kallista lystiä. Oviaukkoa voisi ilmeisesti myös muuttaa, niin, että siihen saisi standardimittojen mukaisen oven, mutta ehdin jo haaveilemaan lasista vaihtoehtona…

Asunto on pieni, joten lasiovi toisi siihen kivasti tilantuntua ja elementtinä se on ihana. Yksi miinus olisi kuitenkin se, että lasi päästää kaiken valon läpi. Viereiselle seinälle pitäisi siis laittaa pimennysverhot, jotka saisi vedettyä oven eteen illalla (kuten vasemman puoleisessa kuvassa). Sekin voisi tosin toimia, mutta täytyy vähän sulatella asiaa ennen päätöksen tekoa!

 

Kuvat/Pinterest.

Juhannus1

Hattu / H&M*   Pellavapaita / GinaTricot*

 

Myöhäiset juhannusterveiset mökiltä! Saavuimme tänne torstaina töiden jälkeen ja pienen takapakin jälkeen (joku mahapöpö piinasi ensimmäisen yön) juhannus lähti ihanasti käyntiin. Saimme ystäviä kylään, joten juhannus meni isomman porukan voimin. Ilmat on myös hellinyt ja tänäänkin nautitaan vielä lämmöstä ja auringosta laiturin nokassa! En muista milloin viimeksi olisi ollut näin täydellinen juhannussää, joten siitä otetaan nyt kaikki irti ennen kuin palataan kaupunkiin illalla.

Meillä on muuttoviikko edessä, joten täytyy kerätä voimia senkin takia. Onneksi olemme hiljalleen vieneet tavaroita uuden kodin varastoon ja isoja huonekaluja ei paljon ole, joten muuton pitäisi sujua suhteellisen iisisti. Asumme vanhempieni luona (ja landella lomalla) siihen asti kunnes remontti uudessa kodissa on valmistunut, joten sen jälkeen on vielä yksi muutto edessä. Toive on, että pääsisimme muuttamaan sisään elokuun puolessa välissä, mutta se jää nähtäväksi!

Nyt suljen läppärin ja juoksen takaisin laiturille – ihanaa juhannussunnuntaita kaikille!

 

*Mainoslinkki.