Annasofia Thomas Engagement 12

 

Sain meidän kihlajaiskuvia varten Anni Ruuthilta lainaan kaksi asua ja toinen niistä oli tämä samettinen Odile-kietaisumekko. Tämä on todella kaunis vaate ja ihana oikeastaan mihin aikaan vuodesta tahansa! Raskas sametti on ylellinen päällä ja rakastan halkioita, joten ei ihme, että tämä kolahti. Anni avasi muutama kuukausi sitten verkkokaupan ja tämä ihanuus löytyy sieltä. Hän suunnittelee myös uniikkeja pukuja, eli kannattaa pitää hänet mielessä, jos on tulossa isommatkin juhlat! Anni on myös ihmisenä mitä ihanin, joten voin häntä lämmöllä suositella.

Alkuviikko on mennyt taas vauhdille eteenpäin ja tuntuu, että nyt olisi monta asiaa hoidettavana seuraavan kuukauden aikana. Viikonloppuna pitäisi saada muutamia tärkeitä asioita eteenpäin, joten koko viikko taitaa mennä työn touhussa! Miten kevät onkin aina näin kiireistä aikaa? Tuntuu, että kaikilla on vähän sama tilanne päällä ja se helpottaa vasta kesälaitumilla. Kerron meidän kiireistä pian enemmän, eli palataan tähän aiheeseen vielä!

 

Annasofia Thomas Engagement 13

Style Plaza Kesa Mo Kki 9

 

Koko viikonlopun on ollut ihan uskomaton sää ja ilmassa on tuoksunut kesä! Se tunne, kun herää lauantai-aamuna ja lämmin tuuli tuo mukanaan järven ja luonnon tuoksut. Mieletöntä! Viikonloppu on siis mennyt nauttiessa kesän tulosta ulkoilmassa. Olimme landella viimeksi kuukausi sitten ja sinä aikana luonto on todella puhjennut kukkaan. Rakastan tätä loppukevään ja alkukesän vihreyttä, joka yllättää joka vuosi! Tähän aikaan vuodesta toki siitepöly on pahimmillaan ja täälläkin ulkokalusteista huomaa kuinka paljon sitä onkaan ilmassa. Eilen jätimme olkkarin ovet auki ja illalla lattialle oli kertynyt niin paljon siitepölyä, että piti siivota koko mökki. Yksi sadepäivä olisi siis ihan tervetullut, mutta eihän näistä säistä voi oikein valittaakaan!

Ja hei vinkkinä – Lumenelta on tullut Lähde-sarjaan uusi aurinkosuojallinen kosteusvoide (SPF30) ja se on ihan huippu! Koostumus on kevyt, eli se sopii meikinkin alle ja voiteessa on kunnollinen suoja (UVA ja UBV-suoja). Täydellinen kesäpäiviin ja esim. kaupunkilomalle.

Tänään pitäisi jaksaa körötellä takaisin kaupunkiin ja valmistautua taas uutta työviikkoa varten. Tähän aikaan vuodesta (ja näillä ilmoilla) istuminen toimistossa on astetta haastavampaa, mutta ajatus kesälomista onneksi helpottaa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

 

Style Plaza Kesa Mo Kki 15Style Plaza Kesa Mo Kki 8Kesa Mo Kki

Style Plaza Kesa Mo Kki 5 Style Plaza Kesa Mo Kki