chanel flap bag 112

 

Nämä farkut on ollut jalassani siitä lähtien kun ostin ne ja ehdin hankkimaan jo toisenkin parin varastoon. Täydelliset suoralahkeiset farkut ja hintakaan ei kirpaise. Silloin kun voin lämpötilojen puolesta käyttää farkkuja, niin vedän nämä jalkaani varmaan koko kesän ja syksyn ajan. Siksi onkin hyvä, että kaapista löytyy jo toinen pari jos satun kuluttamaan nämä jossain vaiheessa puhki.

Kerroin muuten eilen, että täällä on ollut ilmat vähän sekaisin, mutta enköhän sitten herännyt auringon paisteeseen ja ihaniin lämpötiloihin. Onneksi ostin siis nyt muutaman hellemekon, jotta ei tarvitse paahtua farkut jalassa koko kesää (vaikka kuinka tästä parista tykkäänkin).

Olin eilen hoitamassa muutamia asioita kaupungilla ja samalla kävin nappaamassa kauppahallista tryffelijuustoa kotiin. Se on maailman parasta juustoa, eli jos ette ole vielä kokeilleet, niin käykää hakemassa sitä kokeiluun. Sen jälkeen paluuta ei enää ole! Tryffelijuusto on sen verran kallista, että meidän taloudessa sitä ei voi ihan päivittäin ostaa, mutta herkuksi aina silloin tällöin. Aurinkoista päivää kaikille!

 

These jeans were the best sales purchase of this summer. I have been wearing them non-stop since I bought them and I even got another pair just in case something happens to this one. These are definitely the perfect straight cut jeans and the price (especially now) is more than affordable.

The weather has not been too good in France (a lot of rain), but yesterday was such a beautiful and warm day. Well okay, the grey clouds did return in the evening, but after a nice day it just cooled down the air perfectly. Yesterday I did some errands and after went to the market to get us some truffle cheese. My favorite cheese and it’s just amazingly good. It’s quite expensive, so it’s more of a “once in a while” kind of treat, but because of that, it tastes even better. High recommend you to try if haven’t already!

 

chanel flap bag 116

chanel flap bag 117

chanel flap bag 118

chanel flap bag 114

Jeans / Mango*

Linen shirt / Gina Tricot (similar here*, here*, here*)

Flats / Flattered (similar here*)

Sunnies / Vintage Luxottica (similar here*)

Bag / Chanel

*Commercial links/Mainoslinkkejä.

chanel flap bag12

 

Suunnitelmissa oli eilen herätä aikaisin aamulla hoitamaan muutamia työjuttuja ja muutenkin palata hyvään rytmiin, mutta aamulla sammutin herätyskellon ihan pokkana ja heräsin kaksi tuntia myöhemmin, heh. Ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan! Sitten kun vihdoin heräsin, niin ulkoa alkoi kuulua hirveätä huutoa ja tajusin, että siellä lakkoillaan ja osoitetaan mieltä. Olin siis selvästi takaisin Ranskassa! Täällä tuntuu muutenkin olevan maailmankirjat hieman sekaisin, sillä moottoritiellä oli vieläkin muutama kaista suljettuna tulvien takia ja nytkin ilma näyttää enemmän siltä, että olisi alkusyksy, kuin keskikesä. Tosin itseäni ei haittaa nämä normaalia alemmat lämpötilat ollenkaan (päinvastoin), mutta ymmärrän hyvin, että ranskalaisia ottaa päähän nämä lähes päivittäiset sateet. Ensi viikko näyttää kyllä jo paremmalta, joten toivotaan, että kunnon kesä saapuisi tännekin!

Eilen sain myös vihdoin otettua kuvia tästä uudesta laukkukokoelmani aarteesta ja kyseessähän on Chanelin double flap bag. Myin muutaman vanhan laukun tämän tieltä ja Suomessa käytinkin tätä jo sen verran, että tiedän tehneeni nappiostoksen. Kokokin on juuri täydellinen omiin tarpeisiini (medium) ja yhtään isompi se ei kyllä saisi olla. Kokeilin kerran Chanelin liikkeessä niitä kahta isompaa kokoa ja ne näyttivät kroppani rinnalla aivan jättiläisiltä, joten näky oli enemmänkin huvittava kuin tyylikäs.

Ostin laukun siis käytettynä ja etsin pitkään hyväkuntoiselta vintagea. Tämä oli kunnoltaan paras mitä näin (vaikka näkyyhän tässäkin muutamia käytönjälkiä), mutta kulmat ovat hyvin siistit ja se oli yksi tärkeimmistä kriteereistäni. Vintage laukuissa kuuluukin näkyä elämä, mutta silti siistillä tavalla.

Yritän saada tänään asukuvia taas pitkästä aikaa kasaan, jotta pääsisi näyttämään teille miltä tämä kaunokki näyttää livenä!

 

My newest bag love is this Chanel’s classic flap bag, which I bought second hand. I was trying to find one in really good shape (especially one that didn’t have the edges scuffed) and managed to find this beauty. I’ll try to get some outfit pics for tomorrow, so I can show you how it looks on me! The size is also perfect and it couldn’t be any bigger. I’ve tried the two largest sizes of the flap bag, but they looked way too big on me, which is why I decided to go for the medium. I’m very happy with this new treasure of mine!

 

chanel flap bag16

chanel flap bag13