Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 2

 

Tuntuu, että kunnon syksy alkoi ihan ryminällä. Hetki sitten oli vielä parikymmentä astetta ja nyt enää puolet siitä. Toivon tosin, että saisimme vielä nauttia aurinkoisista keleistä, koska ei ole mitään kauniimpaa kuin kirpeä aurinkoinen syyssää ja upea ruska. Nämä kylmemmät ilmat tuo oman haasteensa, sillä suurin osa meidän paksummista päällystakeista on uuden kodin varaston uumenissa. Kun pakkasimme kamoja kesäkuussa, niin ajattelimme, että ihan viimeistään elokuun lopussa pääsemme muuttamaan omaan kotiin. Nyt tiedämme, että muutto on kahden viikon päästä, joten vielä hetki pitäisi pärjätä näillä kevyemmillä jutuilla tai sitten yrittää löytää täyteen ängetystä varastosta tarvitsemansa (mikä ei sekään houkuttele). Vaikka kunnon päällystakit onkin varastossa, niin tästä BMuirin neuletakista* on tullut ihan kunnon turvaneule. Pitkä, hupullinen ja lämmin neuletakki on ollut pelastus ja siihen on ihana kietoutua niin kotona kuin asioille lähtiessä!

Onneksi nämä kaksi viikkoa tulee luultavasti menemään nopeasti ja niitä kesävaatteitakin vielä tarvitaan, sillä lähdemme torstaina Etelä-Ranskaan. Ystäväpariskuntamme menee siellä naimisiin lauantaina ja yhdistimme tähän pienen loman. On ihanaa mennä takaisin paikkaan, jossa asuimme monta vuotta ja josta meidän yhteinen tarinamme alkoi lähes tarkalleen kymmenen vuotta sitten.

Tunnelmallista sunnuntaita kaikille!

 

Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 6 Style Plaza Great Hooded Cardigan1Style Plaza Bmuir Alpakka Neuletakki 5Photos/Thomas D.

Cardigan / BMuir*

Knit / Davida cashmere

Leather trousers /& Other Stories*

Boots / & Other Stories*

Bag / Balenciaga

Style Plaza ValinnatMekko   /   Takki   /   Neule

Takki   /   Poolo   /   Neule

Saappaat    Neule     Nahkahousut

 

Syysmuoti on suosikkini ja etenkin neuleet ovat heikkouteni. Kauniita neuleita on todella vaikea vastustaa! Niitä löytyykin kaapista jo useampi, mutta pieni inventaario olisi tarpeen. Olen vähän kauhuissani siitä, miten mahdumme kamoinemme uuteen kotiin, sillä kaappitilaa on vähemmän kuin edellisessä asunnossa. Lämmitetty varasto löytyy sentään kellarista, joten pitää varmaan varastoida osa omaisuudesta sinne. En nimittäin halua, että kaapit on niin täynnä, ettei niistä löydy enää mitään. Tai sitten pitää taas karsia ja laittaa kiertoon ne jutut mistä on valmis luopumaan! Ehkä tämä muutto ja vähempi kaappitila on hyvä syy karsia kaikki ihan minimiin. Liika tavaramäärä ei tee muuta kuin ahdista!

Täällä viikonloppu on mennyt pitkälti asuntoasioita miettiessä ja mm. kylpyhuoneen kattovalaisinta pohtiessa. Onneksi näitä pienempiä valintoja ei tarvitse välttämättä tehdä heti, mutta olemme kuitenkin päässeet monissa valinnoissa eteenpäin. Toivotaan myös, että ensi viikolla tulisi keittiön kivitaso ja sitten muutto on enää muutamista päivistä/viikosta kiinni!

Rauhallista sunnuntaita ja tsemppiä uuteen viikkoon!

 

*Mainoslinkkejä.