wl29

 

En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että viikot menevät näin nopeasti, mutta ihanaa, että on taas viikonloppu! Tarvitsen paljon unta ja rakastan nukkumista, joten nämä aikaiset arkiherätykset ottavat välillä koville, heh. Viikonloppuisin parasta on juurikin nukkua pitkään ja hyvin! Onneksi meidän kaksi edellistä viikonloppua meni suhteellisen rauhallisissa merkeissä, sillä tämä viikonloppu on täynnä ohjelmaa (tai oikeastaan juhlaa). On poikaystäväni isoäidin syntymäpäivälounas ja illalla hänen ystävänsä synttärijuhlat. Sen lisäksi Orléansissa on joka toinen vuosi järjestettävä Festival de Loire-tapahtuma koko viikonlopun ajan.

Suunnittelin vielä raclette-illallista ystävien kesken, mutta voi olla, että se täytyy toteuttaa vasta ensi viikonloppuna. Raclette-grillin korkkaamista odotan joka syksy yhtä paljon, sillä kyseinen ruoka kuuluu suosikkeihini! Ensi lauantain ja sunnuntain vietän tosin Pariisissa muotiviikkohulinoissa, joten voi olla, että raclette saa odottaa. Ihanaa päästä taas Pariisiin! Viime kerrasta on jo turhan pitkä aika. Tuntuu hassulta, että Pariisi on vain tunnin junamatkan päässä, mutta nämä kaksi kaupunkia ovat niin erilaisia, että miellän Pariisin jotenkin todella kaukaiseksi. Täällä tuntuu, että asun ensimmäistä kertaa elämässäni “oikeasti Ranskassa”. Pariisi ja Monaco kun ovat aika kaukana niistä ns. normaaleista ranskalaisista kaupungeista. On myös hassua, että sanaa “provinssi” käytetään kuvaamaan koko Ranskaa, lukuunottamatta Pariisia. On siis provinssi ja Pariisi. Kuvastaa mielestäni hyvin sitä eroa, mikä Pariisin ja muun Ranskan välillä vallitsee. Itselläni on kyllä jo ikävä sinne, joten ihanaa päästä tuulettumaan suurkaupunkiin. Olen kaivannut korkojen kopinaa, ihmisvilskettä, lempiravintoloitani, tyylikkäitä illanviettopaikkoja, sekä tietysti Pariisissa asuvia ystäviäni.

Toivottavasti teillä on mukava viikonloppu tiedossa? Hyvää perjantaita kaikille!

 

I’m not sure if it’s a good or a bad thing that weeks roll by so fast, but at least I’m happy it’s Friday again! I need a lot of sleep and I love sleeping, so these early wake-up calls during the week are tough for me, heh. The best thing on the weekends is to sleep long and good. I’m kind of happy that our last two weekends have been calm, because this weekend is all about celebration. There’s the birthday lunch of my boyfriends grandmother, a birthday party of a friend and then Orléans is hosting the Festival de Loire.

I was also planning on inviting friends over for raclette, but I think I’ll have to postpone it until next weekend. As some of you know, raclette is my favorite food, so I’m excited it’s the raclette season again (or it will be soon). Next weekend I’m also going to Paris for the fashion week, so actually the raclette dinner might have to wait…

I hope you have nice plans for tonight and tomorrow? Enjoy your weekend everyone!

 

wl12

wl23

wl32

wl13

Coat / Zara (similar here*)

Shirt / Stella McCartney (similar here*)

Leather pants / H&M (similar here*)

Heels / Zara

Clutch / Céline

Bag accessory / Saga Furs (gifted)

Belt / & Other Stories

*Mainoslinkkejä.

vp 3

 

[dropcap custom_class=”normal”]Tämä kuvissa näkyvä aukio (Place du Martroi) on yksi suosikkipaikoistani Orléansissa. Halusin ottaa asukuvat juuri siellä, vaikka se on yksi vilkkaimmista paikoista koko kaupungissa. Kuvat otettiin siis melkoisessa kiireessä aina silloin kun tausta oli tyhjänä muista ihmisistä. Tämä aukio on ihan kaupungin sydämmessä ja meidän koti-oveltamme sinne kävelee parissa minuutissa. Orléansin paras puoli on juurikin se, että kaupunki on todella kompakti ja kävellen pääsee joka paikkaan. Harmi, että Orléansin yliopisto sijaitsee keskustan ulkopuolella, sillä olisi ihana voida kävellä kouluun auton tai ratikan sijaan. Yliopisto on kyllä niin valtava, että sitä olisi ihan mahdotonta mahduttaa keskustaan näin pienessä kaupungissa. Koulun kannalta meidän asuinpaikka ei ole ehkä se ideaalein, mutta rakastan asua ydinkeskustassa palveluiden lähettyvillä. Tällä siis mennän![/dropcap]

Meidän viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä ja lauantaina tehtiin reissu Ikeaan. Poikaystäväni totesikin, että se on kuin menisi Ruotsin suurlähetystöön, heh. Itselleni tulee Ikeassa aina niin kotoisa olo, että vierailen siellä mielelläni, vaikka mitään ostettavaa ei olisikaan. Kierroksen jälkeen teen aina täsmäiskun ruokapuolelle ja voi sitä onnea kun voi keräillä tuttuja irtokarkkeja pussiin. Onneksi Ikea on nyt rakenteilla myös tänne Orléansiin, joten pääsen täydentämään ruokavarastoja (=karkki) hieman useammin.

Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu. Energiaa uuteen viikkoon!

 

The square you can vaguely see behind me is one of my favorites in Orléans. It’s full of coffee places, during weekend there’s markets and then there’s the beautiful carousel, which is makes the square even more charming. I wanted to take outfit pictures here many times, but it’s always so full of people that it’s quite a challenge to get a picture without tens of people behind. So we took these pictures in a rush whenever there was a few seconds of empty space behind me, heh.

What I like most about this city is how small it is. You can basically walk everywhere. Well, almost. As it happens, the University of Orléans is outside the city center and of course that’s where I have my French classes. It’s not that far, but not within walking distance (unless you have a lot of extra time and energy). However, I still love living in the center and I don’t mind the commute.

Our weekend was very chill and on Saturday we did a trip to Ikea. Boyfriend said that going to Ikea is like going to the Swedish embassy, heh. I agree! Being Nordic, I love Ikea and I feel so at home there. I like going there just for the familiar vibe. I call it my home away from home! Besides the familiar vibe, I also love Ikea’s grocery section. And especially their candy section. It brings me right back to Finland! Luckily they are opening a new store in Orléans next year (?), which means I’ll get to visit more often and stash up on the candy.

I hope you had a great weekend as well? Enjoy this new week everyone!

 

vp 6vp 10vp 9

Shirt / Stella McCartney

Jeans / Eleven Paris

Belt / Hermès (my boyfriends)

Shoes / Chloé

Bag / Céline

Sunnies / Vintage Luxottica