Olen kertonut täällä jo aikaisemminkin siitä, että tämä kolmas muutto on ollut monella tapaa raskain kaikista muutoistani. Ensimmäisten viikkojen ja muuttohässäkän jälkeen iski nimittäin sellainen tunne, mitä harvoin olen kokenut. Nimittäin yksinäisyyden tunne. Tunne siitä, että olen paikassa missä oma sosiaalinen verkostoni puuttuu kokonaan. Toki täältä löytyy poikaystäväni perhe ja ystävät, mutta puhun nyt siitä omasta tukiverkostani – omasta perheestäni ja ystävistäni. Olen tottunut olemaan perheestäni erossa, mutta siihen en ole tottunut, että oma sosiaalinen verkostoni puuttuu kokonaan. Aina ennen olen aloittanut opiskeluni heti muutettuani uuteen paikkaan, joten jo viikon sisällä uudet ystävyysyhteet ovat muodostuneet.
Tänne muutin poikaystäväni perässä, mikä oli itselleni täysin uusi tilanne.
Olen luonteeltani rauhallinen ja ehkä jopa hieman vaikeasti lähestyttävää sorttia.Itselleni ei ole luontevaa heittäytyä ja etsimällä etsiä ystäviä. Ranskalaiset eivät myöskään ole kovin vaastanottavaisia täysin tuntemattomia kohtaan, joten tämä yhtälö ei ollut paras mahdollinen. Ne pari viimeistä viikkoa ennen lomalle lähtöäni olivat todella raskaita enkä muista koskaan tunteneeni itseäni niin yksinäiseksi. Toki mukana oli muuttostressin purkautumista, eikä asiaa auttanut se, että poikaystäväni oli aamusta iltaan töissä. Lyhyen hetken jopa kyseenalaistin päätöstäni muutta tänne.
Oikeastaan yllätyin näistä tunteistani koska olen aina viihtynyt yksin. Tykkään olla yksin ja tarvitsen aikaa olla yksin. Huomasin nyt muuton ja tämän kokemukseni myötä, että yksin oleminen tuntuu hyvältä silloin kun se on oma valinta. Ei silloin kun se on ainoa vaihtoehto.
Olen vahvasti sitä mieltä, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Niin myös tällä kertaa. Se vaati pientä heittäytymistä ja omalta mukavuusalueeltani poistumista, mutta sen ansioista voin sanoa, että olen löytänyt täältä ensimmäisen oman ystävän. Ihmisen kenelle en ole “T:n tyttöystävä” , vain pelkästään Anna. Ihmisen kenen kanssa voin puhua muodista, suunnitelmista ja elämästä. Ihmisen kenet voin kutsua kotiini kahville. Yksi ystävä ja yksinäisyyden tunne on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Tämän kokemuksen myötä voin siis sanoa, että yksi tärkeimmistä asioista ulkomaille muuttaessa on kerätä ympärilleen edes yksi tai kaksi ihmistä joiden kanssa oikeasti klikkaa. Tässäkin asiassa laatu korvaa määrän. Sen jälkeen on niin paljon helpompi löytää paikkansa.
Nyt ranskankielenopiskelut aloitettuani olen löytänyt yliopistolta uusia tuttavuuksia, joten sosiaalinen verkostoni sen kuin kasvaa. Miten hyvältä tuntuukaan sanoa, että lähden drinkeille ystävieni kanssa. Asia mitä aikaisemmin pidin niin itsestäänselvyytenä.
On se hyvä, että elämä aina välillä muistuttaa siitä, miten mitään ei saisi pitää itsestäänselvyytenä. Hyviä ja aitoja ystäviä on loppupeleissä vaikea löytää (etenkin mitä vanhemmaksi tulee), joten jokaisesta kohtaamisesta pitää olla kiitollinen.
/Sorry, no translation this time!
12 comments
Elisa
Mä vietin puolisen vuotta Kölnissä opiskeluvaihdossa ja sen jälkeen puoli vuotta harjottelussa. Harjotteluaika oli ehkä elämäni pahinta aikaa, sillä kaikki vaihtarikaverit olivat lähteneet eikä töissä ollut samanikäisiä ihmisiä. Tästä on jo 7 vuotta aikaa mutta muistan sen todella hyvin. Olin paljon yksin ja oli tosi kiva palata takaisin Suomeen sen puolen vuoden jälkeen.
Nyt kun asun Itävallassa, mulla on ollut omia kavereita alusta asti ja olen saanut uusiakin kavereita. Kyllähän se helpottaa kun osaa kielen. Mun mielestä on hyvä olla iloinen arjen pienistä jutuista, mäkin olen parin kaverin kohdalla miettinyt että olen Elisa enkä poikaystäväni tyttöystävä 😀 Pitää kyllä sanoa että koska poistuin mukavuusalueeltani, on uusia ihmisten tapaaminen todella helppoa 🙂
Anna Sofia
I feel you. Itselläni oli samanmoinen kokemus opiskeluaikoina, mutta tilanne kesti vain muutaman viikon ja sen jälkeen lähdin itse lomalle. Syksyllä kaverit olivat taas palanneet kaupunkiin. Muistan kyllä jo silloin miettineeni miten tylsää oli kun elämässä oli vain työharjoittelu ja illat täysin tyhjiä.
Kieli on ehdottomasti tärkeä asia kontaktien ja uusien ystävyyssuhteiden luomisessa ulkomailla. Etenkin maissa missä ihmiset puhuvat huonosti mitään muita kieliä (niinkuin täällä).
Kun se oma sosiaalinenverkosto täytyy rakentaa nollasta, niin silloin on tosissaan pakko hypätä pois sieltä mukavuusalueeltaan ja nähdä vaivaa niiden ystävien löytämisen eteen. Harvoin kun kukaan tulee täysin yllättäen koputtamaan ovelle ja pyytämään kahville.
Jep, tuntuu, että kun kerran lähtee sieltä omalta alueeltaan ja huomaa, että ei se niin paha asia ole, niin uusia ystäviä alkaakin tavata paljon helpommin.
On siis sen arvoista heittäytyä, vaikka alkuun tilanne jännittäisikin! 🙂
Jenni Ukkonen
Kiitos tästä – tässäpä jotain, mitä olen itsekin mielessäni jo hyvän aikaa nimittäin pyöritellyt.
Itse tutustuin aikoinaan yliopiston kautta uusiin ihmisiin ja löysin jopa muutaman todellisen ystävän. Hyvin moni heistä on kuitenkin viimeisen vuoden aikana muuttanut kuka minnekin, ja olen alkanut havahtua siihen, ettei minulla olemaan täällä enää monta ystävää tai edes kahvitteluseuraa jäljellä. Itsekin nautin yksinäisyydestä, mutta luonteeltani olen kuitenkin enemmän sosiaalinen kuin erakko, ja siksi tilanne välillä häiritsee. Töissä on toki mahtavia tyyppejä, mutta kun viettää pitkiä päiviä yhdessä töissä, kaipaa vapaa ajalle eri kasvoja…
Itsekin olen pian muuttamassa poikaystäväni töiden vuoksi uuteen maahan. En tiedä sieltä ennestään ketään, mutta olen jo päättänyt, että jotain kautta varmasti aion muodostaa myös oman verkostoni. Se todella auttaa viihtymisessä niin paljon!
Koitua vielä että kirjoitit tästä – tuntuu, ettei monikaan mielellään myönnä olevansa yksinäinen, vaikkei siinä varsinkaan tällaisissa tilanteissa ole oikeasti mitään outoa 🙂
Anna Sofia
Kiitos Jenni sun kommentista ja omien kokemuksien jakamisesta! Uskon, että moni ulkomaille muuttanut pystyy jollain tavalla samaistumaan tähän aiheeseen. Oli se sitten muuton alkuaikoina koettua tai sitten juuri eri tilanteiden ja ihmisen muuttojen vuoksi koettua yksinäisyyttä.
Jo etukäteen paljon onnea uusista tuulista! Innolla odotan mihin elämä teidät vie 🙂 Kyllä niitä ystäviäkin sitten löytää, mutta itse täytyy olla aktiivinen (käydä mm. kursseilla, harrastuksissa, yms.) Niitä ystävyyssuhteita varmasti muodostuu kun jaksaa nähdä vähän vaivaa! Etenkin jos olet sosiaalinen tyyppi niin osaat varmasti lähestyä ihmisiä paremmin kuin esim. minä, joka olen hieman erakko luonteeltani, heh.
Paljon tsemppiä tulevaan ja kiitos vielä kun jaoit täällä omia kokemuksiasi!
Kristie
love this chic look!
http://www.bluelabelsboutique.com
Anna Sofia
Thank you Kristie!
Mimi
Hyvä ja avoin kirjoitus! 🙂
Opiskelu ja yhteinen tekeminen auttaa luomaan uusia suhteita, onneksi.
Hankalinta uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on tietysti niille, joilla ei ole opiskeluiden tai työn tuomia sosiaalisia suhteita.
Kippis ystävyydelle!
Anna Sofia
Kiitos Mimi!
Jep, huomaan heti, että kun on paikassa missä kaikki ovat samassa tilanteessa niin näiden ihmisten kanssa luo heti tietynlaisen kontaktin. Olivat he sitten pitkäaikaisia ystäviä tai eivät. Olen myös huomannut, että noissa tilanteissa tapaa usein ihmisiä kehen muuten ei olisi ikinä välttämättä tutustunut mikä on tieysti vain positiivinen asia.
Ilman harrastuksia, töitä, tai opiskeluita, uusia ystäviä on todella hankala löytää. Ulkomaille muuttaessa kannattaa siis ehdottomasti ilmoitautua johonkin sosiaaliseen harrastukseen jos esim. tekee töitä kotoa käsin. Muuten tilanteia tavata uusia ihmisiä tulee liian harvoin!
Ja todellakin – Santé!
Sanna
Hei. Olen seurannut blogiasi jo kaun Englannista kasin, mutta tama kirjoitus jotenkin kosketti. Olet ihana ja rohkea. Mina olen kokenut saman ‘yksinaisyyden’ useampaankin otteeseen elamassani, vaikka koen (kuten sinakin), etta olen aivan onnellinen yksikin, mutta jossain tulee se raja…. muutin Lontooseen yli 20 vuotta sitten. Se oli, nain jalkeenpain katsottuna, ehka se helpoin muutos. Olin nuori ja rakastunut. Kymmenen vuotta tuon jalkeen tuli muutto miehen tyon takia Aasiaan (jatin oman tyoni). Tuo oli paha, ehka osittain siksi, etta olin vanhempi ja jatin hyvan tyon tehdakseni ‘ei mitaan’. . Loysin kuitenki hyvankon kaveri- tiimin ja opiskelinkin jotain ihan randomia. Kolmas ‘yksinaisyytta’ lisaava muutos oli ero tuosta miehesta. Tulee ne pitkat lomat jolloin olet yksin isossa talossa, kun lapset on miehella (ihan reilua tietenkin kun ollaan juuri oltu Suomessa 3 viikkoa). Ystavia on myos vaikea jakaa. Minusta tuntuu, etta koska olen se ‘ulkomaalainen’ taalla, han saa pitaa ystavansa vaikka olenkin tuntenut ne kaikki yli 20v. On minulla toki omiakin taman ajan jalkeen. Tsempit sinulle!!
Anna Sofia
Hei Sanna! Kiva kuulla, että olet viihtynyt blogissani jo kauemmin. Ja kiitos omien kokemuksiesi jakamisesta! On muuten ihan totta, että elämän eri vaiheisiin voi liittyä yksinäisyyden tunteita milloin mistäkin syystä. Ja joskus voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka ympärillä olisikin perhe tai ystävät (juuri esimerksi eron sattuessa).
Itselläni oli täällä heti muuton jälkeen poikaystäväni lisäksi hänen perheensä (kenen kanssa tulen hyvin toimeen), sekä hänen ystäviään. Koin vaan suuren tarpeen löytää niitä täysin omia ystäviä. Olin siis tilanteessa missä en ollut yksin (ympärilläni oli muita), mutta silti jotain puuttui. Onneksi tuo tunne on nyt väistynyt kun niitä omia ystäviä on alkanut löytymään!
Kiitos vielä viestistäsi Sanna ja tsempit myös sinne!
Ansku
Hienoa, että otit tällaisen aiheen esille! Itse olen myös aina viihtynyt yksinkin, mutta kouluaikoina ala-astetta lukuunottamatta ei varsinaisia ystäviä ole ollut. Kyllähän se alkoi sosiaalisena ihmisenä etenkin yläasteella ja lukiossa harmittaa, kun muilla oli jo tosi tiiviit ihmissuhdeverkostot. Vaikka olen ollut aktiivinen ja pyytänyt kivan oloisia ihmisiä kahville jne. ei ystävää ole löytynyt.
Anna Sofia
Voin kuvitella, että jos on sosiaalinen ihminen, niin se ystävien puute tuntuu vieläkin vaikeammalta. Itse olen nimittäin ajoittain aikamoinen erakko, mutta silti se yksinäisyys alkoi kalvamaan. Huomasin myös sen, että mitä vanhemmaksi sitä tulee niin sitä vaikeampaa on luoda oikeasti kestäviä ja hyviä ystävyyssuhteita. Ei mikään helppo homma. Se kun ei riitä, että tulee jonkun kanssa juttuun pinallisella tasolla, vaan siihen tarvitaan vähän syvempää ystävyyttä. Luottamusta ja työtä. Ja hienoa, että olet ollut itse aktiivinen. Uskon, että se vielä palkitaan! Itse löysin tämän uuden ystäväni mitä ihmeellisintä kautta, joten sitä ei ikinä tiedä milloin joku tulee elämääsi. 🙂 Paljon tsemppiä sinne!